Viimeviikolla kävimme ensimmäisessä ultrassa tämän hoidon tiimoilta. Tänään oli ohjelmassa toinen ultra. Piikityksiä on takana 5 päivää.
Tilanne ultrassa näytti ihan hyvältä. Minulla muodostuu hyvin herkästi paljon munasoluja ja se tuottaa sitten haasteita lääkityksen kanssa.
Munasarjat
Vasemmalla eli "huonommalla" puolella tilanne oli hyvin PCO:mainen eikä kunnollisia rakkuloita ollut kovasti vielä kasvanut. Isompia 6mm rakkuloita oli vasemmalla 3 kpl ja pienempiä n. 4mm rakkuloita yli 10. Vasemmalta lääkäri toivoo, että vain ne 3 isompaa lähtisivät hoitoon mukaan ja pienemmät jäisivät kyydistä.
Paremmalla puolella, eli oikealla tilanne oli parempi. Siellä ei ollut ollenkaan niin PCO:mainen se tilanne vaan munasarja vaikutti paljon normaalimmalta. Sieltä löytyi isompia 10mm rakkuloita 4 kpl ja vähän pienempiä 8mm rakkuloita myös 4 kpl. Ihanne tilanne lääkärin mukaan olisi, jos tuolta vasemmalta tulisi nuo kolme ja tästä oikealta sitten kahdeksan saataisiin kerättyä.
Odottelua
Perjantaina on seuraava ultra. Siihen asti odotellaan taas. Saa nähdä mikä on tilanne sitten perjantaina. Toivottavasti tilanne on kehittynyt hyväksi ja maanantaina päästään sitten punktioon. Viikonloppuna saisi pistää pregnylin.
Kaksi alkiota
Lääkäri kyseli viimeviikolla, että mitä mieltä olisimme ajatuksesta, että siirrettäisiin kaksi alkiota kerralla. Kaksosraskauden riskin on 15% ja jos molemmat tarttuisivat matkaan, niin sitten taas raskauden riskit olisivat suuremmat.
Viimeviikolla lääkäri sanoi, että saisimme asiaa miettiä. Itse olen valmis kahden alkion siirtoon, sillä en jotenkin osaa pelätä sitä, että molemmat tarraisivat matkaan. Kaksosraskautta en juurikaan toivo.
Tietysti tähän edellytyksenä on myös se, että punktiosta saadaan soluja ja ne hedelmöittyvät. Se ei ole lainkaan sanottua aiempien kokemusten perusteella, että hedelmöittyminen tapahtuisi.
Tällä kertaa kuitenkin minulla on uskoa. Toivottavasit se usko riittää viemään hoidon kunnialla läpi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toivo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toivo. Näytä kaikki tekstit
maanantai 5. joulukuuta 2011
perjantai 2. joulukuuta 2011
Viime ajat
Viime aikoina olen pysytellyt tietoisesti poissa blogimaailmasta, joka alkoi vastoin uskomuksiani ahdistamaan. Blogin kirjoittaminen on ollut minulle suunnattoman suuri apu matkan aikana, mutta valitettavasti jossain vaiheessa se tuntui muuttuneen vain taakaksi.
Olen elänyt nyt useita kuukausia kovan henkisen rasituksen alaisena. Rasitus on tullut työn mukana, kotona tapahtuvien muutosten myötä, lapsettomuushoitojen muodossa ja ehkä myös jonkinlaisen ikäkriisin matkassa.
Viimeisten kuukausien, oikeastaan koko tämän vuoden aikana olen paljon kyseenalaistanut kaikkia asioita elämässäni. Olen ollut aivan täynnä kaikkea, etenkin lapsettomuutta.
Tällä hetkellä koko lapsettomuus on aivan taka-alalla elämässäni.
Juuri nyt elämääni varjostaa jonkinlainen työuupumus, väsymys, voimien loppuminen ja näistä seurannut ahdistus. Ahdistus on vienyt minut takaisin vanhoihin tapoihini- ahmimaan suruun ja ahdistukseen. Syöminen on karannut käsistä ja samalla paino on lähtenyt hurjaan nousuun.
Tänään on ensimmäinen päivä, kun minusta tuntuu pitkään aikaan, että pystyisin jotenkin saamaan elämäni takaisin hallintaan.
Tänään on ensimmäinen päivä, kun olen itse ahdistuksen yläpuolella hillitsemässä. Tänään on ensimmäinen päivä pitkään aikaan, että kykenin edes avaamaan blogini ja lukemaan kirjoitettuja juttuja tai harkitsemaan blogiin kirjoittamista.
Viimeviikolla kävin juttelemassa tilanteesta terveydenhoitajan kanssa, joka oli hyvin huolissaan minun jaksamisesta. Olin hänen kanssaan yhteydessä myös joku kuukausi aiemmin ja jo silloin hän oli sitä mieltä, että tilanteeseeni pitäisi saada jokin ratkaisu.
Tilanne on paranemaan päin ja suurin paniikki on tällä hetkellä ohitse - oikeasti.
Jostain syystä kuitenkaan elimistöni ei suostu sitä ymmärtämään, siis sitä, että se paniikki on jo ohi. Jostain syystä olen kuin hälytystilassa kokoajan.
Ahdistuksesta seurannut ahmiminen, joka on johtanut painon nousuun on aiheuttanut lisää ahdistusta ja sitä kautta lisää ahmimista.
Pääasiassa työstä tullut ahdistus, kiire ja riittämättömyyden tunteet ovat saaneet mieleni kovasti vääristymään. Nyt kun työpaikalla eletään suvantovaihetta, nyt minun pitäisi pystyä ottamaan kuukausia roikkuneita töitä kiinni ja saamaan asiat ajantasalle. Sen sijaan minä olen menettänyt toimintakykyni enkä meinaa saada pienintäkään asiaa hoidettua.
Kaupassa käynti on aiheuttanut jo niin suuren dilemman, kun en vain ole pystynyt ajattelemaan, mitä sieltä pitäisi ostaa.
En ole koskaan kokenut mitään tälläistä. En ole koskaan voinut edes arvata, kuinka kovasti aivot voivat ylikuormittua, enkä olisi ikinä uskonut, että pienimmänkin asian hoitaminen voisi vaatia niin paljon voimavaroja.
Hoidot
Hoidot ovat siis tällä hetkellä käynnissä ja jos kaikki menee hyvin, niin laskelmieni mukaan 24.12 olisi kulunut 10 alkionsiirrosta (jos siirtoon päästään).
Jouluaattona voisi jo testata, mutta se luultavasti ei ole miltään kannalta järkevää tehdä silloin. Ei ainakaan tuon henkisen puolen kannalta. Jouluna pitäisi täysin unohtaa koko lapsettomuusasia.
Ensimmäistä kertaa koko lapsettomuushistoriassa minulla on jostain kumman syystä sellainen tunne, että tämä hoito voisi onnistua. Se on ihan käsittämätöntä, että mieleni on jotenkin muuttunut. Tähän asti olen ollut hyvin pessimistinen tämän asian kanssa ja nyt jotenkin minut on vallannut sellainen rauha ja tunne siitä, että asiat järjestyvät.
Toisaalta, asiat voivat järjestyä niin monella tapaa. Kuitenkin ajatus on hyvin positiivinen.
Polikäynnillä lääkäri totesi tilanteen olevan hyvä ja antoi luvan aloittaa piikitykset. Olen nyt piikittänyt muutaman päivän. Ensiviikolla on seuraava aika ja lääkkeen määrä tarkistetaan. Saa nähdä mikä tilanne on sitten.
Mielialat ovat siis vaihdelleet suuntaan ja toiseen. Tällä hetkellä elämä näyttää valoisalta, vaikka edelliset kaksi viikkoa se on näyttänyt synkimmältä pitkään aikaan.
Ehkä osasyyllinen on hormonilääkitys, joka on ainakin kroppani saanut sekoamaan.
Tästä lähdetään eteenpäin ja ehkäpä tätä matkaa pääsee seuraamaan myös täällä blogissa.
Olen elänyt nyt useita kuukausia kovan henkisen rasituksen alaisena. Rasitus on tullut työn mukana, kotona tapahtuvien muutosten myötä, lapsettomuushoitojen muodossa ja ehkä myös jonkinlaisen ikäkriisin matkassa.
Viimeisten kuukausien, oikeastaan koko tämän vuoden aikana olen paljon kyseenalaistanut kaikkia asioita elämässäni. Olen ollut aivan täynnä kaikkea, etenkin lapsettomuutta.
Tällä hetkellä koko lapsettomuus on aivan taka-alalla elämässäni.
Juuri nyt elämääni varjostaa jonkinlainen työuupumus, väsymys, voimien loppuminen ja näistä seurannut ahdistus. Ahdistus on vienyt minut takaisin vanhoihin tapoihini- ahmimaan suruun ja ahdistukseen. Syöminen on karannut käsistä ja samalla paino on lähtenyt hurjaan nousuun.
Tänään on ensimmäinen päivä, kun minusta tuntuu pitkään aikaan, että pystyisin jotenkin saamaan elämäni takaisin hallintaan.
Tänään on ensimmäinen päivä, kun olen itse ahdistuksen yläpuolella hillitsemässä. Tänään on ensimmäinen päivä pitkään aikaan, että kykenin edes avaamaan blogini ja lukemaan kirjoitettuja juttuja tai harkitsemaan blogiin kirjoittamista.
Viimeviikolla kävin juttelemassa tilanteesta terveydenhoitajan kanssa, joka oli hyvin huolissaan minun jaksamisesta. Olin hänen kanssaan yhteydessä myös joku kuukausi aiemmin ja jo silloin hän oli sitä mieltä, että tilanteeseeni pitäisi saada jokin ratkaisu.
Tilanne on paranemaan päin ja suurin paniikki on tällä hetkellä ohitse - oikeasti.
Jostain syystä kuitenkaan elimistöni ei suostu sitä ymmärtämään, siis sitä, että se paniikki on jo ohi. Jostain syystä olen kuin hälytystilassa kokoajan.
Ahdistuksesta seurannut ahmiminen, joka on johtanut painon nousuun on aiheuttanut lisää ahdistusta ja sitä kautta lisää ahmimista.
Pääasiassa työstä tullut ahdistus, kiire ja riittämättömyyden tunteet ovat saaneet mieleni kovasti vääristymään. Nyt kun työpaikalla eletään suvantovaihetta, nyt minun pitäisi pystyä ottamaan kuukausia roikkuneita töitä kiinni ja saamaan asiat ajantasalle. Sen sijaan minä olen menettänyt toimintakykyni enkä meinaa saada pienintäkään asiaa hoidettua.
Kaupassa käynti on aiheuttanut jo niin suuren dilemman, kun en vain ole pystynyt ajattelemaan, mitä sieltä pitäisi ostaa.
En ole koskaan kokenut mitään tälläistä. En ole koskaan voinut edes arvata, kuinka kovasti aivot voivat ylikuormittua, enkä olisi ikinä uskonut, että pienimmänkin asian hoitaminen voisi vaatia niin paljon voimavaroja.
Hoidot
Hoidot ovat siis tällä hetkellä käynnissä ja jos kaikki menee hyvin, niin laskelmieni mukaan 24.12 olisi kulunut 10 alkionsiirrosta (jos siirtoon päästään).
Jouluaattona voisi jo testata, mutta se luultavasti ei ole miltään kannalta järkevää tehdä silloin. Ei ainakaan tuon henkisen puolen kannalta. Jouluna pitäisi täysin unohtaa koko lapsettomuusasia.
Ensimmäistä kertaa koko lapsettomuushistoriassa minulla on jostain kumman syystä sellainen tunne, että tämä hoito voisi onnistua. Se on ihan käsittämätöntä, että mieleni on jotenkin muuttunut. Tähän asti olen ollut hyvin pessimistinen tämän asian kanssa ja nyt jotenkin minut on vallannut sellainen rauha ja tunne siitä, että asiat järjestyvät.
Toisaalta, asiat voivat järjestyä niin monella tapaa. Kuitenkin ajatus on hyvin positiivinen.
Polikäynnillä lääkäri totesi tilanteen olevan hyvä ja antoi luvan aloittaa piikitykset. Olen nyt piikittänyt muutaman päivän. Ensiviikolla on seuraava aika ja lääkkeen määrä tarkistetaan. Saa nähdä mikä tilanne on sitten.
Mielialat ovat siis vaihdelleet suuntaan ja toiseen. Tällä hetkellä elämä näyttää valoisalta, vaikka edelliset kaksi viikkoa se on näyttänyt synkimmältä pitkään aikaan.
Ehkä osasyyllinen on hormonilääkitys, joka on ainakin kroppani saanut sekoamaan.
Tästä lähdetään eteenpäin ja ehkäpä tätä matkaa pääsee seuraamaan myös täällä blogissa.
perjantai 30. syyskuuta 2011
Säästösyyt
Blogin nimi on "Valo tunnelin päässä on säästösyistä sammutettu". Nimi tarkoittaa juuri sitä mitä se sanoo. Valo on toivo, tunneli on lapsettomuustaival, säästösyyt ovat säästösyitä.
Toivo on se kaikkea ylläpitävä voima. Se asia, joka saa jatkuvasti laittamaan itsensä likoon, joka sekoittaa pään kerta toisensa jälkeen.
Olen tarkoituksella ja osittain myös tahattomasti henkisen väsymisen myötä alasajanut toivoa. Olen yrittänyt päästää irti - antaa periksi.
Olen yrittänyt oppia hyväksymään, että en ehkä koskaan ole äiti.
Olen yrittänyt käsittää, että toiveeni ei ehkä koskaan toteudu.
Olen yrittänyt iloita elämästäni onnistuen siinä hyvin niin kauan, kunnes olen taas muistanut, että se seuraava askel ei ehkä koskaan tule. Elämäni tarkoitus jää saavuttamatta. Ainoa tuntemani tarkoitus jää toteutumatta.
Lapsettomuus on opettanut paljon. Se on kasvattanut minua ihmisenä. Se on antanut minulle aikaa tutustua itseeni, kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Se on antanut myös aikaa meille, minulle ja miehelleni aikaa tutustua toisiimme ja rakentaa elämäämme yhdessä.
Se on myös katkeroittanut minut, täyttänyt minut surulla ja negatiivisilla tunteilla. Yritän kuitenkin uskoa, että sillä on jokin tarkoitus.
Alku
Aluksi pesänrakennusvietti oli suuri ja kaikessa päätöksenteossa painoi aina se, että saatan pian olla raskaana. Moni asia jäi odottamaan sen vuoksi, että saatan pian olla raskaana ja pian meillä saattaa olla lapsi joka sitten muuttaa tilanteen.
Paljon asioita on lykätty tulevaisuuteen ja lopulta unohdettu, sillä lapsi on voinut saada alkunsa millä hetkellä hyvänsä.
Ensimmäiset vuodet erakoiduin kotiin. En käynyt juhlissa, en juonut, säästin rahaa, yritin luoda toimivaa arkea ja oikeastaan elin odottaen sitä hetkeä, että testi näyttää plussaa.
Tein ensimmäisen raskaustestin kun 4 viikkoa oli kulunut menkoista, seuraavan kun 5 viikkoa oli kulunut, sitä seuraavan kun 6 viikkoa oli kulunut... Menkat tulivat yleensä aina jossain vaiheessa, mutta vain noin 5-6 kertaa vuodessa.
Aina oli toivoa, kun menkkoja ei kuulunut. Ja aina toivo oli turhaa. Ei haamun haamua koskaan.
Lääkäriin vol. 1-3
Lääkäriin menin puolen vuoden odottelun jälkeen. Puolen vuoden aikana oli yhdet menkat tulleet. Toiset alkoivat samana päivänä kun menin lääkäriin.
Sain kuulla luennon terveellisemmistä elämäntavoista, sain Terolutia ja lähdin kotiin yrittelemään.
Kävin vielä kaksi kertaa lääkärissä hakemassa lisää terolutia ja ihmettelemässä, kun menkat eivät oikein tule. Kolmas kerta toden sanoi. Silloin yritystä oli takana reilu vuosi. Sain lähetteen gynekologille.
Gynekologi
Gynekologille oli pitkät jonot. Ensimmäinen käynti oli reilu 6kk viimeisestä lääkärikäynnistä.
Ekalla käynnillä gyne ultrasi ja tutki päällisin puolin. PCO havaittiin. Sain metformiinia ja lisää terolutia ja ohjeen testailla ovulaatiota (josta kyllä kerroin, ettei sitä tapahdu...)
Sain ajan postkoitaalitestiin - kaksi kertaa. Kummassakaan ei löytynyt siittiöitä kohdunsuulta. Miehen sperma tutkittiin jossain vaiheessa ja se oli ihan ok. Sain clomifenia ja ei muuta kuin kotiin yrittelemään ja ovista testaamaan.
Ensimmäisiä kertoja löysin ovistestillä oviksen noin 2 vuotta sen jälkeen kun olimme aloittaneet yrittämään lasta. Jossain ultrassakin se havaittiin, että mahdollisesti ovis on tapahtumassa.
Muistan sen tunteen, kun lähdin kotiin kuultuani lääkärissä, että saatan ovuloida hetkenä minä hyvänsä... Silloin tuntui, että emme voi epäonnistua.
...
No, tarina jatkuu.
Gyne näki jossain vaiheessa kohdussa jotain outoa ja halusi tehdä kohdun tähystyksen. Tähystyksessä kohdusta löytyi polyyppeja ja omituisesti kasvavaa limakalvoa. Kohdun tähystys tehtiin tammikuussa 2009 eli yritystä oli takana siinä vaiheessa 2,5 vuotta. Lääkäri sanoi, että lähete lapsettomuuspolille lähtee, jos kolmessa kierrossa tähystyksen jälkeen raskaus ei ala.
Keväällä (yritystä takana 3v) soittelin sen kolmen pitkähkön (clomi)kierron jälkeen lääkärille, että raskautta ei ole kuulunut.
Lähete lapsettomuuspolille
Lähete lapsettomuuspolille lähti keväällä/alkukesästä 2009.
Ensimmäinen aika polille oli marraskuussa 2009. Siellä kävimme läpi tilannetta ja tulevaa suunniteltiin. Suunnitelmana oli tehdä inseminaatio. Tarkoituksena oli, että minä ilmoitan polille kun ovuloin ja inseminaatio sitten tehdään.
- Ensimmäinen melko varma ovulaatio tapahtui kesäkuussa 2010 (yritystä takana 4 vuotta), eli puoli vuotta ensimmäisen käynnin jälkeen. Tulos oli negatiivinen.
- Toinen yritys tapahtui elokuussa 2010, mutta luultavasti se oli turha, sillä kuukautiset alkoivat 4 viikkoa inseminaation jälkeen, joten ovulaatio ei ollut silloin tapahtunut kun niin luultiin. Raskaana en ollut missään vaiheessa.
Toisen inseminaation aikaan lääkäri otti puheeksi, että seuraavaksi on yritettävä jotain muuta, jos raskaus ei ala.
Negatiivisen tuloksen jälkeen siirryimme elokuussa IVF-jonoon.
IVF/ICSI
Ensimmäinen IVF/icsi hoito suunniteltiin helmikuulle 2011 (yritystä takana 4,5v). Hoito tehtiin pitkällä kaavalla. Kaksi päivää ennen punktiota suunnitelmat muuttuivat kun vaste lääkkeille ei ollut sellainen kuin piti. Tehtiin inseminaatio, joka ei tuottanut tulosta.
Siirryimme taas jonoon ja seuraava hoito suunniteltiin 2 viikkoa ennen juhannusta tehtäväksi. Hoito tehtiin lyhyellä kaavalla. Tällä kertaa folleja kasvoi hurjasti. Yhteensä yli 40 follia kasvoi. Toisessa munasarjassa vähemmän kuin toisessa.
Punktioon päästiin, mutta heti punktion jälkeen selvisi että lähes 30 punktioidusta follista löytyi vain 5 solua. Munasarjani olivat täynnä kystia.
Seuraavana päivänä selvisi, että yksikään munasolu ei hedelmöitynyt.
Kuukautiset alkoivat juhannusyönä.
Kolmas yritys on suunniteltu 2 viikkoa ennen joulua tehtäväksi. Pitkän kaavan hoito on edessä. Seuraava hoito aloitetaan seuraavasta kierrosta nenäsumutteilla ja jatkellaan siitä sitten eteenpäin kohti sitä joulun negaa.
Tämän hoidon jälkeen meillä on jäljellä enää yksi hoito julkisella puolella. Se tehdään luultavasti sitten ensi juhannukseksi.
Tämä hoitojen vähiin käyminen aiheuttaa väkisin sen, että päätöksiä on alettava tekemään. Aiemmin aina oli vaihtoehto - lapsettomuushoidot.
Nyt niidenkin teho on huomattu. Tähän mennessä kaikkien yritysten, lääkitysten ja keinohedelmöitysten epäonnistumisprosentti on ollut 100% Aikaa on kulunut yli 5 vuotta ja joka ainoana päivänä olen ollut 100% ei raskaana.
Jos tästä menneestä 5 vuodesta voidaan jotenkin päätellä tuleva vuodet, niin hyvin suurella todennäköisyydellä seuraavat 5 vuotta olen 100% ei raskaana.
Ihmeitä tietysti tapahtuu, mutta ei meille.
Ihmeet tapahtuvat niille, joilta on kohtu poistettu, mutta vauva kasvaa jossain virtsarakossa (okei hieman karrikoitua...). Ihmeet tapahtuvat niille, joiden on täysin mahdotonta saada lapsia.
Ihmeitä ei tapahdu niille, joilla ei pitäisi olla mitään vikaa. Ihmeitä ei tapahdu selittämättömästi lapsettomille.
Selittämätön lapsettomuus on se ihme, joka elämäämme on annettu. Siitä meidän pitäisi osata nauttia - niinkuin ihmiset, jotka eivät ole suunnitelleet saada lasta nauttivat lapsistaan.
Lapsettomuus on minun ihme- en vain osaa olla siitä onnellinen.
Toivo on se kaikkea ylläpitävä voima. Se asia, joka saa jatkuvasti laittamaan itsensä likoon, joka sekoittaa pään kerta toisensa jälkeen.
Olen tarkoituksella ja osittain myös tahattomasti henkisen väsymisen myötä alasajanut toivoa. Olen yrittänyt päästää irti - antaa periksi.
Olen yrittänyt oppia hyväksymään, että en ehkä koskaan ole äiti.
Olen yrittänyt käsittää, että toiveeni ei ehkä koskaan toteudu.
Olen yrittänyt iloita elämästäni onnistuen siinä hyvin niin kauan, kunnes olen taas muistanut, että se seuraava askel ei ehkä koskaan tule. Elämäni tarkoitus jää saavuttamatta. Ainoa tuntemani tarkoitus jää toteutumatta.
Lapsettomuus on opettanut paljon. Se on kasvattanut minua ihmisenä. Se on antanut minulle aikaa tutustua itseeni, kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Se on antanut myös aikaa meille, minulle ja miehelleni aikaa tutustua toisiimme ja rakentaa elämäämme yhdessä.
Se on myös katkeroittanut minut, täyttänyt minut surulla ja negatiivisilla tunteilla. Yritän kuitenkin uskoa, että sillä on jokin tarkoitus.
Alku
Aluksi pesänrakennusvietti oli suuri ja kaikessa päätöksenteossa painoi aina se, että saatan pian olla raskaana. Moni asia jäi odottamaan sen vuoksi, että saatan pian olla raskaana ja pian meillä saattaa olla lapsi joka sitten muuttaa tilanteen.
Paljon asioita on lykätty tulevaisuuteen ja lopulta unohdettu, sillä lapsi on voinut saada alkunsa millä hetkellä hyvänsä.
Ensimmäiset vuodet erakoiduin kotiin. En käynyt juhlissa, en juonut, säästin rahaa, yritin luoda toimivaa arkea ja oikeastaan elin odottaen sitä hetkeä, että testi näyttää plussaa.
Tein ensimmäisen raskaustestin kun 4 viikkoa oli kulunut menkoista, seuraavan kun 5 viikkoa oli kulunut, sitä seuraavan kun 6 viikkoa oli kulunut... Menkat tulivat yleensä aina jossain vaiheessa, mutta vain noin 5-6 kertaa vuodessa.
Aina oli toivoa, kun menkkoja ei kuulunut. Ja aina toivo oli turhaa. Ei haamun haamua koskaan.
Lääkäriin vol. 1-3
Lääkäriin menin puolen vuoden odottelun jälkeen. Puolen vuoden aikana oli yhdet menkat tulleet. Toiset alkoivat samana päivänä kun menin lääkäriin.
Sain kuulla luennon terveellisemmistä elämäntavoista, sain Terolutia ja lähdin kotiin yrittelemään.
Kävin vielä kaksi kertaa lääkärissä hakemassa lisää terolutia ja ihmettelemässä, kun menkat eivät oikein tule. Kolmas kerta toden sanoi. Silloin yritystä oli takana reilu vuosi. Sain lähetteen gynekologille.
Gynekologi
Gynekologille oli pitkät jonot. Ensimmäinen käynti oli reilu 6kk viimeisestä lääkärikäynnistä.
Ekalla käynnillä gyne ultrasi ja tutki päällisin puolin. PCO havaittiin. Sain metformiinia ja lisää terolutia ja ohjeen testailla ovulaatiota (josta kyllä kerroin, ettei sitä tapahdu...)
Sain ajan postkoitaalitestiin - kaksi kertaa. Kummassakaan ei löytynyt siittiöitä kohdunsuulta. Miehen sperma tutkittiin jossain vaiheessa ja se oli ihan ok. Sain clomifenia ja ei muuta kuin kotiin yrittelemään ja ovista testaamaan.
Ensimmäisiä kertoja löysin ovistestillä oviksen noin 2 vuotta sen jälkeen kun olimme aloittaneet yrittämään lasta. Jossain ultrassakin se havaittiin, että mahdollisesti ovis on tapahtumassa.
Muistan sen tunteen, kun lähdin kotiin kuultuani lääkärissä, että saatan ovuloida hetkenä minä hyvänsä... Silloin tuntui, että emme voi epäonnistua.
...
No, tarina jatkuu.
Gyne näki jossain vaiheessa kohdussa jotain outoa ja halusi tehdä kohdun tähystyksen. Tähystyksessä kohdusta löytyi polyyppeja ja omituisesti kasvavaa limakalvoa. Kohdun tähystys tehtiin tammikuussa 2009 eli yritystä oli takana siinä vaiheessa 2,5 vuotta. Lääkäri sanoi, että lähete lapsettomuuspolille lähtee, jos kolmessa kierrossa tähystyksen jälkeen raskaus ei ala.
Keväällä (yritystä takana 3v) soittelin sen kolmen pitkähkön (clomi)kierron jälkeen lääkärille, että raskautta ei ole kuulunut.
Lähete lapsettomuuspolille
Lähete lapsettomuuspolille lähti keväällä/alkukesästä 2009.
Ensimmäinen aika polille oli marraskuussa 2009. Siellä kävimme läpi tilannetta ja tulevaa suunniteltiin. Suunnitelmana oli tehdä inseminaatio. Tarkoituksena oli, että minä ilmoitan polille kun ovuloin ja inseminaatio sitten tehdään.
- Ensimmäinen melko varma ovulaatio tapahtui kesäkuussa 2010 (yritystä takana 4 vuotta), eli puoli vuotta ensimmäisen käynnin jälkeen. Tulos oli negatiivinen.
- Toinen yritys tapahtui elokuussa 2010, mutta luultavasti se oli turha, sillä kuukautiset alkoivat 4 viikkoa inseminaation jälkeen, joten ovulaatio ei ollut silloin tapahtunut kun niin luultiin. Raskaana en ollut missään vaiheessa.
Toisen inseminaation aikaan lääkäri otti puheeksi, että seuraavaksi on yritettävä jotain muuta, jos raskaus ei ala.
Negatiivisen tuloksen jälkeen siirryimme elokuussa IVF-jonoon.
IVF/ICSI
Ensimmäinen IVF/icsi hoito suunniteltiin helmikuulle 2011 (yritystä takana 4,5v). Hoito tehtiin pitkällä kaavalla. Kaksi päivää ennen punktiota suunnitelmat muuttuivat kun vaste lääkkeille ei ollut sellainen kuin piti. Tehtiin inseminaatio, joka ei tuottanut tulosta.
Siirryimme taas jonoon ja seuraava hoito suunniteltiin 2 viikkoa ennen juhannusta tehtäväksi. Hoito tehtiin lyhyellä kaavalla. Tällä kertaa folleja kasvoi hurjasti. Yhteensä yli 40 follia kasvoi. Toisessa munasarjassa vähemmän kuin toisessa.
Punktioon päästiin, mutta heti punktion jälkeen selvisi että lähes 30 punktioidusta follista löytyi vain 5 solua. Munasarjani olivat täynnä kystia.
Seuraavana päivänä selvisi, että yksikään munasolu ei hedelmöitynyt.
Kuukautiset alkoivat juhannusyönä.
Kolmas yritys on suunniteltu 2 viikkoa ennen joulua tehtäväksi. Pitkän kaavan hoito on edessä. Seuraava hoito aloitetaan seuraavasta kierrosta nenäsumutteilla ja jatkellaan siitä sitten eteenpäin kohti sitä joulun negaa.
Tämän hoidon jälkeen meillä on jäljellä enää yksi hoito julkisella puolella. Se tehdään luultavasti sitten ensi juhannukseksi.
Tämä hoitojen vähiin käyminen aiheuttaa väkisin sen, että päätöksiä on alettava tekemään. Aiemmin aina oli vaihtoehto - lapsettomuushoidot.
Nyt niidenkin teho on huomattu. Tähän mennessä kaikkien yritysten, lääkitysten ja keinohedelmöitysten epäonnistumisprosentti on ollut 100% Aikaa on kulunut yli 5 vuotta ja joka ainoana päivänä olen ollut 100% ei raskaana.
Jos tästä menneestä 5 vuodesta voidaan jotenkin päätellä tuleva vuodet, niin hyvin suurella todennäköisyydellä seuraavat 5 vuotta olen 100% ei raskaana.
Ihmeitä tietysti tapahtuu, mutta ei meille.
Ihmeet tapahtuvat niille, joilta on kohtu poistettu, mutta vauva kasvaa jossain virtsarakossa (okei hieman karrikoitua...). Ihmeet tapahtuvat niille, joiden on täysin mahdotonta saada lapsia.
Ihmeitä ei tapahdu niille, joilla ei pitäisi olla mitään vikaa. Ihmeitä ei tapahdu selittämättömästi lapsettomille.
Selittämätön lapsettomuus on se ihme, joka elämäämme on annettu. Siitä meidän pitäisi osata nauttia - niinkuin ihmiset, jotka eivät ole suunnitelleet saada lasta nauttivat lapsistaan.
Lapsettomuus on minun ihme- en vain osaa olla siitä onnellinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)