Näytetään tekstit, joissa on tunniste pimeys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pimeys. Näytä kaikki tekstit
tiistai 13. joulukuuta 2011
torstai 8. joulukuuta 2011
oireettomuutta
Huonolta vaikuttaa. Oireita ei ole...
Viimeksi näin kävi vajaa vuosi sitten.. oireet katosivat silloin, kun niiden olisi pitänyt ilmaantua...
Silloin löytyi vain yksi kypsä folli ja tehtiin inseminaatio, joka tietenkään ei tuottanut tulosta.
Voi hitto.
Toivottavasti ei tarvitsisi taas lähteä tyhjin käsin sieltä sairaalasta. Pääsisi edes sinne punktioon.
Viimeksi näin kävi vajaa vuosi sitten.. oireet katosivat silloin, kun niiden olisi pitänyt ilmaantua...
Silloin löytyi vain yksi kypsä folli ja tehtiin inseminaatio, joka tietenkään ei tuottanut tulosta.
Voi hitto.
Toivottavasti ei tarvitsisi taas lähteä tyhjin käsin sieltä sairaalasta. Pääsisi edes sinne punktioon.
perjantai 7. lokakuuta 2011
Haluan elämäni takaisin!
Lapsettomuus pilasi elämäni.
Mietin tänään autolla ajellessa elämääni ennen lapsettomuutta. Se oli hienoa aikaa.
Nuorempana oli tietysti paljon kaikkia muita huolia ja murheita eikä pienimpänä ollenkaan se, että mistä löytää sopiva isäehdokas.
Ennen lapsettomuutta kuvittelin, että saisin lapsen silloin kun haluaisin. Ainakin kohtuullisen ajan päästä siitä kun alkaisin haluamaan lasta.
Ajattelin, että se saattaisi kestää parikin kuukautta, mutta olin kuitenkin hyvin varma raskauden alkavan ensiyrittämällä.
En muistanut ennen kuin pari vuotta sitten, että minulta alkoivat kuukautiset jäämään välistä jo noin 20-vuotiaana. Kerran - pari vuodessa yksi kierto venähti 60 päivän mittaiseksi.
Kaverit vakuuttelivat, että se on normaalia. Menkat vaan saattavat joskus jäädä tulematta. En uhrannut asialle sen enempää ajatuksiani. Pitkät kierrot sillointällöin ovat normaalia...
Noh, entäs sitten.
Tapasin mieheni. Molemmat olimme siinä vaiheessa elämää, että lapsen tuleminen olisi oikein suotavaa. Valmistuin koulusta, miehellä oli talo, molemmilla oli töitä ja tilanne aivan hyvä. Ikääkään ei ollut vielä kummallakaan liikaa. Mies oli alle 30v - minä 23-vuotias. Ei siinä vaiheessa pitäisi vielä olla mitään ongelmia raskautua???
Ennen kuin aloimme yrittämään raskautta söin 6 kuukautta pillereitä. Tämän 6kk aikana valmistelimme yhteenmuuttoa, joka minun osalta tarkoitti muuttoa toiselle puolelle suomea.
Tein lopputyön valmiiksi, irtisanoin itseni vakituisesta työstä ja lähdin kohti uusia haasteita ja uutta elämää. Pillerit jäivät ja yritys alkoi.
Elämäni muuttui peruuttamattomasti keväällä 2006.
Annoin itselleni luvan toivoa lasta - päästin helvetin valloilleen.
Lapsettomuustaivalta kulkiessani olen tehnyt mielenkiintoisia havaintoja.
Olen havainnut että siinä vaiheessa kun huomaa jotain "uutta" (esim. kaikki eivät tule raskaaksi vuoden sisään), silloin voi hyvin suurella varmuudella sanoa niin käyvän itsellekin.
Alussa olin varma- siis VARMA- aivan täysin vakuuttunut siitä, että vuoden sisään raskaudun.
Olin varma, että kun vaan jaksaa odottaa, niin raskaus alkaa.
Oikeasti- vaihtoehtona ei ollut se, etteikö se raskaus alkaisi.
- Kunnes eräänä päivänä syvennyin hieman tarkemmin jossain foorumilla jonkun yli vuoden toivoneen nimimerkin juttuihin ja todella tajusin, että näin voi käydä kenelle tahansa.
... Mutta ei se mitään. Ei haittaa, sillä sitten ne prosentit alkavat kasvamaan. Sitten se on lähes varmaa, että raskaus alkaa pian- eikö niin?
Lääkärissä tietysti piti käydä ja kävinkin, mutta koska lääkärit olivat vakuuttuneita, ettei niin nuorella (23-24v) voi olla mitään lapsettomuusongelmia, niin aina vaan lähetettiin kotiin odottamaan (vaikken edes ovuloinut!!!!!)
Vuodet kuluivat ensin tutkimuksissa naistentautien polilla. Tutkittiin vähän spermaa ja ultrailtiin ja ei muuta kuin resepti kourassa kotiin.
Todettiin clomifenin ohentavan limakalvoa - mutta ei se mitään. Kotiin vaan Clomien kanssa.
Gynekologini oli äärettömän vastenmielinen mies, joka sai minut voimaan pahoin käyntien jälkeen. Kävin kuitenkin tunnollisesti joka kerta kun vaan sain ajan.
Jälkeenpäin kuulin, että moni on kieltäytynyt käymästä tällä lääkärillä...(ilmankos niitä aikoja sitten hänelle oli useammin vapaana).
Olin todella huojentunut, kun lopulta pääsin lapsettomuuspolin asiakkaaksi ja pois tämän lääkärin vastaanotolta.
...
Taisin nyt eksyä aiheesta?
Havainnoista piti kirjoittaa..
Minulle ei ensimmäiseen kolmeen vuoteen tullut mieleenikään, että minun tarvitsisi millään tavalla tutustua aiheeseen IVF/ICSI.
Inseminaatio käsitteenä vielä oli jollain tapaa hyväksyttävä.
Inseminaatio oli minun tapauksessani ihan 100% varma keino raskautua.
En voinut kuvitella, että se ei toimisi. Pakkohan se olisi toimia, miksi muuten hoitoja tehtäisiin?
Aina pystyi lohduttamaan itseään sillä, että jos lasta ei tule luomusti, sen saa sitten lapsettomuushoidoilla.
Kun eka inssi lähestyi tutustuin aiheeseen netissä. Silloin tajusin, että inssi voi- ei pelkästään epäonnistua vaan erittäin suurella todennäköisyydellä epäonnistuu joka kerta. Jo ennen ensimmäistä inseminaatiota olin täysin menettänyt uskoni kyseiseen toimenpiteeseen.
Vaikka inssit olivat ajankohtaisia, en kokenut, että minun pitäisi tutustua IVF-hoitoihin. En vain osannut kuvitella, että minä olisin se ihminen, joka sellaisiin hoitoihin menisi. Ne jutut tapahtuu muille.
IVF-jonoon hypättyämme lopulta sitten uskaltauduin lukemaan aiheesta - eikä aikaakaan, kun tajusin, että kuinka suurella todennäköisyydellä ne hoidot epäonnistuvat. Olin aina luullut, että lapsettomuushoidot ovat noin 99% varma tapa saada lapsi ja vain yhdellä sadasta se epäonnistuu (mut siis siinä tapauksessa tässä ihmisessä on jotain rakenteellista vikaa tai muuta sellaista, mitä minulla ei ole)
Se oli suuri järkytys tajuta, että lapsettomuushoidoillakaan ei voi varmasti saada lasta.
Minä en usko hetkeäkään, että hoidot onnistuvat minun kohdallani. Miksi sitten olen lähdössä niihin?
Vaikka en usko, silti varmaan toivon niiden onnistuvan.
...
Palatakseni kuitenkin siihen lapsettomuuteen, joka pilasi elämäni.
Niin kauan kun haluan lasta - niin kauan olen vihainen, katkera, ilkeä, kateellinen, pahansuopa ihminen.
Niin paljon kuin haluaisin lapsen mieheni kanssa olen silti päässyt siihen pisteeseen, että en tiedä jaksanko tai haluanko enää toivoa.
Haluan elämäni takaisin!
Haluan takaisin sinne, missä voin iloita oikeasti muiden lapsista. Haluan taikaisin sinne, jossa olen tuttavapiirin suosituin lapsenvahti ja lastenhoitaja, jota joka ainoa lapsi päätyy palvomaan.
Haluan takaisin aikaan, kun voin olla samassa tilassa lapsellisten ihmisten kanssa tuntematta itseäni ulkopuoliseksi.
Lapselliset ihmiset eivät ole olleet ongelma - ennen kuin minusta tuli lapseton.
Nyt tunnen vain pelkkää ulkopuolisuutta- mihinkään kuulumattomuutta ja helvetinmoista kateutta ja sitä vihaa.
Haluan elämäni takaisin.
Haluan päästä tilanteeseen, jossa omasta tahdostani olen.
Olen todella vakavasti harkinnut myös vapaaehtoista lapsettomuutta.
Ongelmana on vain se, että se saattaa maksaa avioliittoni.
...
Luojan KIITOS tulevasta talvesta! Ainakin yksi helpotus on tulossa- paksut takit, jotka peittävät vauvamahat.
Mietin tänään autolla ajellessa elämääni ennen lapsettomuutta. Se oli hienoa aikaa.
Nuorempana oli tietysti paljon kaikkia muita huolia ja murheita eikä pienimpänä ollenkaan se, että mistä löytää sopiva isäehdokas.
Ennen lapsettomuutta kuvittelin, että saisin lapsen silloin kun haluaisin. Ainakin kohtuullisen ajan päästä siitä kun alkaisin haluamaan lasta.
Ajattelin, että se saattaisi kestää parikin kuukautta, mutta olin kuitenkin hyvin varma raskauden alkavan ensiyrittämällä.
En muistanut ennen kuin pari vuotta sitten, että minulta alkoivat kuukautiset jäämään välistä jo noin 20-vuotiaana. Kerran - pari vuodessa yksi kierto venähti 60 päivän mittaiseksi.
Kaverit vakuuttelivat, että se on normaalia. Menkat vaan saattavat joskus jäädä tulematta. En uhrannut asialle sen enempää ajatuksiani. Pitkät kierrot sillointällöin ovat normaalia...
Noh, entäs sitten.
Tapasin mieheni. Molemmat olimme siinä vaiheessa elämää, että lapsen tuleminen olisi oikein suotavaa. Valmistuin koulusta, miehellä oli talo, molemmilla oli töitä ja tilanne aivan hyvä. Ikääkään ei ollut vielä kummallakaan liikaa. Mies oli alle 30v - minä 23-vuotias. Ei siinä vaiheessa pitäisi vielä olla mitään ongelmia raskautua???
Ennen kuin aloimme yrittämään raskautta söin 6 kuukautta pillereitä. Tämän 6kk aikana valmistelimme yhteenmuuttoa, joka minun osalta tarkoitti muuttoa toiselle puolelle suomea.
Tein lopputyön valmiiksi, irtisanoin itseni vakituisesta työstä ja lähdin kohti uusia haasteita ja uutta elämää. Pillerit jäivät ja yritys alkoi.
Elämäni muuttui peruuttamattomasti keväällä 2006.
Annoin itselleni luvan toivoa lasta - päästin helvetin valloilleen.
Lapsettomuustaivalta kulkiessani olen tehnyt mielenkiintoisia havaintoja.
Olen havainnut että siinä vaiheessa kun huomaa jotain "uutta" (esim. kaikki eivät tule raskaaksi vuoden sisään), silloin voi hyvin suurella varmuudella sanoa niin käyvän itsellekin.
Alussa olin varma- siis VARMA- aivan täysin vakuuttunut siitä, että vuoden sisään raskaudun.
Olin varma, että kun vaan jaksaa odottaa, niin raskaus alkaa.
Oikeasti- vaihtoehtona ei ollut se, etteikö se raskaus alkaisi.
- Kunnes eräänä päivänä syvennyin hieman tarkemmin jossain foorumilla jonkun yli vuoden toivoneen nimimerkin juttuihin ja todella tajusin, että näin voi käydä kenelle tahansa.
... Mutta ei se mitään. Ei haittaa, sillä sitten ne prosentit alkavat kasvamaan. Sitten se on lähes varmaa, että raskaus alkaa pian- eikö niin?
Lääkärissä tietysti piti käydä ja kävinkin, mutta koska lääkärit olivat vakuuttuneita, ettei niin nuorella (23-24v) voi olla mitään lapsettomuusongelmia, niin aina vaan lähetettiin kotiin odottamaan (vaikken edes ovuloinut!!!!!)
Vuodet kuluivat ensin tutkimuksissa naistentautien polilla. Tutkittiin vähän spermaa ja ultrailtiin ja ei muuta kuin resepti kourassa kotiin.
Todettiin clomifenin ohentavan limakalvoa - mutta ei se mitään. Kotiin vaan Clomien kanssa.
Gynekologini oli äärettömän vastenmielinen mies, joka sai minut voimaan pahoin käyntien jälkeen. Kävin kuitenkin tunnollisesti joka kerta kun vaan sain ajan.
Jälkeenpäin kuulin, että moni on kieltäytynyt käymästä tällä lääkärillä...(ilmankos niitä aikoja sitten hänelle oli useammin vapaana).
Olin todella huojentunut, kun lopulta pääsin lapsettomuuspolin asiakkaaksi ja pois tämän lääkärin vastaanotolta.
...
Taisin nyt eksyä aiheesta?
Havainnoista piti kirjoittaa..
Minulle ei ensimmäiseen kolmeen vuoteen tullut mieleenikään, että minun tarvitsisi millään tavalla tutustua aiheeseen IVF/ICSI.
Inseminaatio käsitteenä vielä oli jollain tapaa hyväksyttävä.
Inseminaatio oli minun tapauksessani ihan 100% varma keino raskautua.
En voinut kuvitella, että se ei toimisi. Pakkohan se olisi toimia, miksi muuten hoitoja tehtäisiin?
Aina pystyi lohduttamaan itseään sillä, että jos lasta ei tule luomusti, sen saa sitten lapsettomuushoidoilla.
Kun eka inssi lähestyi tutustuin aiheeseen netissä. Silloin tajusin, että inssi voi- ei pelkästään epäonnistua vaan erittäin suurella todennäköisyydellä epäonnistuu joka kerta. Jo ennen ensimmäistä inseminaatiota olin täysin menettänyt uskoni kyseiseen toimenpiteeseen.
Vaikka inssit olivat ajankohtaisia, en kokenut, että minun pitäisi tutustua IVF-hoitoihin. En vain osannut kuvitella, että minä olisin se ihminen, joka sellaisiin hoitoihin menisi. Ne jutut tapahtuu muille.
IVF-jonoon hypättyämme lopulta sitten uskaltauduin lukemaan aiheesta - eikä aikaakaan, kun tajusin, että kuinka suurella todennäköisyydellä ne hoidot epäonnistuvat. Olin aina luullut, että lapsettomuushoidot ovat noin 99% varma tapa saada lapsi ja vain yhdellä sadasta se epäonnistuu (mut siis siinä tapauksessa tässä ihmisessä on jotain rakenteellista vikaa tai muuta sellaista, mitä minulla ei ole)
Se oli suuri järkytys tajuta, että lapsettomuushoidoillakaan ei voi varmasti saada lasta.
Minä en usko hetkeäkään, että hoidot onnistuvat minun kohdallani. Miksi sitten olen lähdössä niihin?
Vaikka en usko, silti varmaan toivon niiden onnistuvan.
...
Palatakseni kuitenkin siihen lapsettomuuteen, joka pilasi elämäni.
Niin kauan kun haluan lasta - niin kauan olen vihainen, katkera, ilkeä, kateellinen, pahansuopa ihminen.
Niin paljon kuin haluaisin lapsen mieheni kanssa olen silti päässyt siihen pisteeseen, että en tiedä jaksanko tai haluanko enää toivoa.
Haluan elämäni takaisin!
Haluan takaisin sinne, missä voin iloita oikeasti muiden lapsista. Haluan taikaisin sinne, jossa olen tuttavapiirin suosituin lapsenvahti ja lastenhoitaja, jota joka ainoa lapsi päätyy palvomaan.
Haluan takaisin aikaan, kun voin olla samassa tilassa lapsellisten ihmisten kanssa tuntematta itseäni ulkopuoliseksi.
Lapselliset ihmiset eivät ole olleet ongelma - ennen kuin minusta tuli lapseton.
Nyt tunnen vain pelkkää ulkopuolisuutta- mihinkään kuulumattomuutta ja helvetinmoista kateutta ja sitä vihaa.
Haluan elämäni takaisin.
Haluan päästä tilanteeseen, jossa omasta tahdostani olen.
Olen todella vakavasti harkinnut myös vapaaehtoista lapsettomuutta.
Ongelmana on vain se, että se saattaa maksaa avioliittoni.
...
Luojan KIITOS tulevasta talvesta! Ainakin yksi helpotus on tulossa- paksut takit, jotka peittävät vauvamahat.
perjantai 30. syyskuuta 2011
Säästösyyt
Blogin nimi on "Valo tunnelin päässä on säästösyistä sammutettu". Nimi tarkoittaa juuri sitä mitä se sanoo. Valo on toivo, tunneli on lapsettomuustaival, säästösyyt ovat säästösyitä.
Toivo on se kaikkea ylläpitävä voima. Se asia, joka saa jatkuvasti laittamaan itsensä likoon, joka sekoittaa pään kerta toisensa jälkeen.
Olen tarkoituksella ja osittain myös tahattomasti henkisen väsymisen myötä alasajanut toivoa. Olen yrittänyt päästää irti - antaa periksi.
Olen yrittänyt oppia hyväksymään, että en ehkä koskaan ole äiti.
Olen yrittänyt käsittää, että toiveeni ei ehkä koskaan toteudu.
Olen yrittänyt iloita elämästäni onnistuen siinä hyvin niin kauan, kunnes olen taas muistanut, että se seuraava askel ei ehkä koskaan tule. Elämäni tarkoitus jää saavuttamatta. Ainoa tuntemani tarkoitus jää toteutumatta.
Lapsettomuus on opettanut paljon. Se on kasvattanut minua ihmisenä. Se on antanut minulle aikaa tutustua itseeni, kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Se on antanut myös aikaa meille, minulle ja miehelleni aikaa tutustua toisiimme ja rakentaa elämäämme yhdessä.
Se on myös katkeroittanut minut, täyttänyt minut surulla ja negatiivisilla tunteilla. Yritän kuitenkin uskoa, että sillä on jokin tarkoitus.
Alku
Aluksi pesänrakennusvietti oli suuri ja kaikessa päätöksenteossa painoi aina se, että saatan pian olla raskaana. Moni asia jäi odottamaan sen vuoksi, että saatan pian olla raskaana ja pian meillä saattaa olla lapsi joka sitten muuttaa tilanteen.
Paljon asioita on lykätty tulevaisuuteen ja lopulta unohdettu, sillä lapsi on voinut saada alkunsa millä hetkellä hyvänsä.
Ensimmäiset vuodet erakoiduin kotiin. En käynyt juhlissa, en juonut, säästin rahaa, yritin luoda toimivaa arkea ja oikeastaan elin odottaen sitä hetkeä, että testi näyttää plussaa.
Tein ensimmäisen raskaustestin kun 4 viikkoa oli kulunut menkoista, seuraavan kun 5 viikkoa oli kulunut, sitä seuraavan kun 6 viikkoa oli kulunut... Menkat tulivat yleensä aina jossain vaiheessa, mutta vain noin 5-6 kertaa vuodessa.
Aina oli toivoa, kun menkkoja ei kuulunut. Ja aina toivo oli turhaa. Ei haamun haamua koskaan.
Lääkäriin vol. 1-3
Lääkäriin menin puolen vuoden odottelun jälkeen. Puolen vuoden aikana oli yhdet menkat tulleet. Toiset alkoivat samana päivänä kun menin lääkäriin.
Sain kuulla luennon terveellisemmistä elämäntavoista, sain Terolutia ja lähdin kotiin yrittelemään.
Kävin vielä kaksi kertaa lääkärissä hakemassa lisää terolutia ja ihmettelemässä, kun menkat eivät oikein tule. Kolmas kerta toden sanoi. Silloin yritystä oli takana reilu vuosi. Sain lähetteen gynekologille.
Gynekologi
Gynekologille oli pitkät jonot. Ensimmäinen käynti oli reilu 6kk viimeisestä lääkärikäynnistä.
Ekalla käynnillä gyne ultrasi ja tutki päällisin puolin. PCO havaittiin. Sain metformiinia ja lisää terolutia ja ohjeen testailla ovulaatiota (josta kyllä kerroin, ettei sitä tapahdu...)
Sain ajan postkoitaalitestiin - kaksi kertaa. Kummassakaan ei löytynyt siittiöitä kohdunsuulta. Miehen sperma tutkittiin jossain vaiheessa ja se oli ihan ok. Sain clomifenia ja ei muuta kuin kotiin yrittelemään ja ovista testaamaan.
Ensimmäisiä kertoja löysin ovistestillä oviksen noin 2 vuotta sen jälkeen kun olimme aloittaneet yrittämään lasta. Jossain ultrassakin se havaittiin, että mahdollisesti ovis on tapahtumassa.
Muistan sen tunteen, kun lähdin kotiin kuultuani lääkärissä, että saatan ovuloida hetkenä minä hyvänsä... Silloin tuntui, että emme voi epäonnistua.
...
No, tarina jatkuu.
Gyne näki jossain vaiheessa kohdussa jotain outoa ja halusi tehdä kohdun tähystyksen. Tähystyksessä kohdusta löytyi polyyppeja ja omituisesti kasvavaa limakalvoa. Kohdun tähystys tehtiin tammikuussa 2009 eli yritystä oli takana siinä vaiheessa 2,5 vuotta. Lääkäri sanoi, että lähete lapsettomuuspolille lähtee, jos kolmessa kierrossa tähystyksen jälkeen raskaus ei ala.
Keväällä (yritystä takana 3v) soittelin sen kolmen pitkähkön (clomi)kierron jälkeen lääkärille, että raskautta ei ole kuulunut.
Lähete lapsettomuuspolille
Lähete lapsettomuuspolille lähti keväällä/alkukesästä 2009.
Ensimmäinen aika polille oli marraskuussa 2009. Siellä kävimme läpi tilannetta ja tulevaa suunniteltiin. Suunnitelmana oli tehdä inseminaatio. Tarkoituksena oli, että minä ilmoitan polille kun ovuloin ja inseminaatio sitten tehdään.
- Ensimmäinen melko varma ovulaatio tapahtui kesäkuussa 2010 (yritystä takana 4 vuotta), eli puoli vuotta ensimmäisen käynnin jälkeen. Tulos oli negatiivinen.
- Toinen yritys tapahtui elokuussa 2010, mutta luultavasti se oli turha, sillä kuukautiset alkoivat 4 viikkoa inseminaation jälkeen, joten ovulaatio ei ollut silloin tapahtunut kun niin luultiin. Raskaana en ollut missään vaiheessa.
Toisen inseminaation aikaan lääkäri otti puheeksi, että seuraavaksi on yritettävä jotain muuta, jos raskaus ei ala.
Negatiivisen tuloksen jälkeen siirryimme elokuussa IVF-jonoon.
IVF/ICSI
Ensimmäinen IVF/icsi hoito suunniteltiin helmikuulle 2011 (yritystä takana 4,5v). Hoito tehtiin pitkällä kaavalla. Kaksi päivää ennen punktiota suunnitelmat muuttuivat kun vaste lääkkeille ei ollut sellainen kuin piti. Tehtiin inseminaatio, joka ei tuottanut tulosta.
Siirryimme taas jonoon ja seuraava hoito suunniteltiin 2 viikkoa ennen juhannusta tehtäväksi. Hoito tehtiin lyhyellä kaavalla. Tällä kertaa folleja kasvoi hurjasti. Yhteensä yli 40 follia kasvoi. Toisessa munasarjassa vähemmän kuin toisessa.
Punktioon päästiin, mutta heti punktion jälkeen selvisi että lähes 30 punktioidusta follista löytyi vain 5 solua. Munasarjani olivat täynnä kystia.
Seuraavana päivänä selvisi, että yksikään munasolu ei hedelmöitynyt.
Kuukautiset alkoivat juhannusyönä.
Kolmas yritys on suunniteltu 2 viikkoa ennen joulua tehtäväksi. Pitkän kaavan hoito on edessä. Seuraava hoito aloitetaan seuraavasta kierrosta nenäsumutteilla ja jatkellaan siitä sitten eteenpäin kohti sitä joulun negaa.
Tämän hoidon jälkeen meillä on jäljellä enää yksi hoito julkisella puolella. Se tehdään luultavasti sitten ensi juhannukseksi.
Tämä hoitojen vähiin käyminen aiheuttaa väkisin sen, että päätöksiä on alettava tekemään. Aiemmin aina oli vaihtoehto - lapsettomuushoidot.
Nyt niidenkin teho on huomattu. Tähän mennessä kaikkien yritysten, lääkitysten ja keinohedelmöitysten epäonnistumisprosentti on ollut 100% Aikaa on kulunut yli 5 vuotta ja joka ainoana päivänä olen ollut 100% ei raskaana.
Jos tästä menneestä 5 vuodesta voidaan jotenkin päätellä tuleva vuodet, niin hyvin suurella todennäköisyydellä seuraavat 5 vuotta olen 100% ei raskaana.
Ihmeitä tietysti tapahtuu, mutta ei meille.
Ihmeet tapahtuvat niille, joilta on kohtu poistettu, mutta vauva kasvaa jossain virtsarakossa (okei hieman karrikoitua...). Ihmeet tapahtuvat niille, joiden on täysin mahdotonta saada lapsia.
Ihmeitä ei tapahdu niille, joilla ei pitäisi olla mitään vikaa. Ihmeitä ei tapahdu selittämättömästi lapsettomille.
Selittämätön lapsettomuus on se ihme, joka elämäämme on annettu. Siitä meidän pitäisi osata nauttia - niinkuin ihmiset, jotka eivät ole suunnitelleet saada lasta nauttivat lapsistaan.
Lapsettomuus on minun ihme- en vain osaa olla siitä onnellinen.
Toivo on se kaikkea ylläpitävä voima. Se asia, joka saa jatkuvasti laittamaan itsensä likoon, joka sekoittaa pään kerta toisensa jälkeen.
Olen tarkoituksella ja osittain myös tahattomasti henkisen väsymisen myötä alasajanut toivoa. Olen yrittänyt päästää irti - antaa periksi.
Olen yrittänyt oppia hyväksymään, että en ehkä koskaan ole äiti.
Olen yrittänyt käsittää, että toiveeni ei ehkä koskaan toteudu.
Olen yrittänyt iloita elämästäni onnistuen siinä hyvin niin kauan, kunnes olen taas muistanut, että se seuraava askel ei ehkä koskaan tule. Elämäni tarkoitus jää saavuttamatta. Ainoa tuntemani tarkoitus jää toteutumatta.
Lapsettomuus on opettanut paljon. Se on kasvattanut minua ihmisenä. Se on antanut minulle aikaa tutustua itseeni, kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Se on antanut myös aikaa meille, minulle ja miehelleni aikaa tutustua toisiimme ja rakentaa elämäämme yhdessä.
Se on myös katkeroittanut minut, täyttänyt minut surulla ja negatiivisilla tunteilla. Yritän kuitenkin uskoa, että sillä on jokin tarkoitus.
Alku
Aluksi pesänrakennusvietti oli suuri ja kaikessa päätöksenteossa painoi aina se, että saatan pian olla raskaana. Moni asia jäi odottamaan sen vuoksi, että saatan pian olla raskaana ja pian meillä saattaa olla lapsi joka sitten muuttaa tilanteen.
Paljon asioita on lykätty tulevaisuuteen ja lopulta unohdettu, sillä lapsi on voinut saada alkunsa millä hetkellä hyvänsä.
Ensimmäiset vuodet erakoiduin kotiin. En käynyt juhlissa, en juonut, säästin rahaa, yritin luoda toimivaa arkea ja oikeastaan elin odottaen sitä hetkeä, että testi näyttää plussaa.
Tein ensimmäisen raskaustestin kun 4 viikkoa oli kulunut menkoista, seuraavan kun 5 viikkoa oli kulunut, sitä seuraavan kun 6 viikkoa oli kulunut... Menkat tulivat yleensä aina jossain vaiheessa, mutta vain noin 5-6 kertaa vuodessa.
Aina oli toivoa, kun menkkoja ei kuulunut. Ja aina toivo oli turhaa. Ei haamun haamua koskaan.
Lääkäriin vol. 1-3
Lääkäriin menin puolen vuoden odottelun jälkeen. Puolen vuoden aikana oli yhdet menkat tulleet. Toiset alkoivat samana päivänä kun menin lääkäriin.
Sain kuulla luennon terveellisemmistä elämäntavoista, sain Terolutia ja lähdin kotiin yrittelemään.
Kävin vielä kaksi kertaa lääkärissä hakemassa lisää terolutia ja ihmettelemässä, kun menkat eivät oikein tule. Kolmas kerta toden sanoi. Silloin yritystä oli takana reilu vuosi. Sain lähetteen gynekologille.
Gynekologi
Gynekologille oli pitkät jonot. Ensimmäinen käynti oli reilu 6kk viimeisestä lääkärikäynnistä.
Ekalla käynnillä gyne ultrasi ja tutki päällisin puolin. PCO havaittiin. Sain metformiinia ja lisää terolutia ja ohjeen testailla ovulaatiota (josta kyllä kerroin, ettei sitä tapahdu...)
Sain ajan postkoitaalitestiin - kaksi kertaa. Kummassakaan ei löytynyt siittiöitä kohdunsuulta. Miehen sperma tutkittiin jossain vaiheessa ja se oli ihan ok. Sain clomifenia ja ei muuta kuin kotiin yrittelemään ja ovista testaamaan.
Ensimmäisiä kertoja löysin ovistestillä oviksen noin 2 vuotta sen jälkeen kun olimme aloittaneet yrittämään lasta. Jossain ultrassakin se havaittiin, että mahdollisesti ovis on tapahtumassa.
Muistan sen tunteen, kun lähdin kotiin kuultuani lääkärissä, että saatan ovuloida hetkenä minä hyvänsä... Silloin tuntui, että emme voi epäonnistua.
...
No, tarina jatkuu.
Gyne näki jossain vaiheessa kohdussa jotain outoa ja halusi tehdä kohdun tähystyksen. Tähystyksessä kohdusta löytyi polyyppeja ja omituisesti kasvavaa limakalvoa. Kohdun tähystys tehtiin tammikuussa 2009 eli yritystä oli takana siinä vaiheessa 2,5 vuotta. Lääkäri sanoi, että lähete lapsettomuuspolille lähtee, jos kolmessa kierrossa tähystyksen jälkeen raskaus ei ala.
Keväällä (yritystä takana 3v) soittelin sen kolmen pitkähkön (clomi)kierron jälkeen lääkärille, että raskautta ei ole kuulunut.
Lähete lapsettomuuspolille
Lähete lapsettomuuspolille lähti keväällä/alkukesästä 2009.
Ensimmäinen aika polille oli marraskuussa 2009. Siellä kävimme läpi tilannetta ja tulevaa suunniteltiin. Suunnitelmana oli tehdä inseminaatio. Tarkoituksena oli, että minä ilmoitan polille kun ovuloin ja inseminaatio sitten tehdään.
- Ensimmäinen melko varma ovulaatio tapahtui kesäkuussa 2010 (yritystä takana 4 vuotta), eli puoli vuotta ensimmäisen käynnin jälkeen. Tulos oli negatiivinen.
- Toinen yritys tapahtui elokuussa 2010, mutta luultavasti se oli turha, sillä kuukautiset alkoivat 4 viikkoa inseminaation jälkeen, joten ovulaatio ei ollut silloin tapahtunut kun niin luultiin. Raskaana en ollut missään vaiheessa.
Toisen inseminaation aikaan lääkäri otti puheeksi, että seuraavaksi on yritettävä jotain muuta, jos raskaus ei ala.
Negatiivisen tuloksen jälkeen siirryimme elokuussa IVF-jonoon.
IVF/ICSI
Ensimmäinen IVF/icsi hoito suunniteltiin helmikuulle 2011 (yritystä takana 4,5v). Hoito tehtiin pitkällä kaavalla. Kaksi päivää ennen punktiota suunnitelmat muuttuivat kun vaste lääkkeille ei ollut sellainen kuin piti. Tehtiin inseminaatio, joka ei tuottanut tulosta.
Siirryimme taas jonoon ja seuraava hoito suunniteltiin 2 viikkoa ennen juhannusta tehtäväksi. Hoito tehtiin lyhyellä kaavalla. Tällä kertaa folleja kasvoi hurjasti. Yhteensä yli 40 follia kasvoi. Toisessa munasarjassa vähemmän kuin toisessa.
Punktioon päästiin, mutta heti punktion jälkeen selvisi että lähes 30 punktioidusta follista löytyi vain 5 solua. Munasarjani olivat täynnä kystia.
Seuraavana päivänä selvisi, että yksikään munasolu ei hedelmöitynyt.
Kuukautiset alkoivat juhannusyönä.
Kolmas yritys on suunniteltu 2 viikkoa ennen joulua tehtäväksi. Pitkän kaavan hoito on edessä. Seuraava hoito aloitetaan seuraavasta kierrosta nenäsumutteilla ja jatkellaan siitä sitten eteenpäin kohti sitä joulun negaa.
Tämän hoidon jälkeen meillä on jäljellä enää yksi hoito julkisella puolella. Se tehdään luultavasti sitten ensi juhannukseksi.
Tämä hoitojen vähiin käyminen aiheuttaa väkisin sen, että päätöksiä on alettava tekemään. Aiemmin aina oli vaihtoehto - lapsettomuushoidot.
Nyt niidenkin teho on huomattu. Tähän mennessä kaikkien yritysten, lääkitysten ja keinohedelmöitysten epäonnistumisprosentti on ollut 100% Aikaa on kulunut yli 5 vuotta ja joka ainoana päivänä olen ollut 100% ei raskaana.
Jos tästä menneestä 5 vuodesta voidaan jotenkin päätellä tuleva vuodet, niin hyvin suurella todennäköisyydellä seuraavat 5 vuotta olen 100% ei raskaana.
Ihmeitä tietysti tapahtuu, mutta ei meille.
Ihmeet tapahtuvat niille, joilta on kohtu poistettu, mutta vauva kasvaa jossain virtsarakossa (okei hieman karrikoitua...). Ihmeet tapahtuvat niille, joiden on täysin mahdotonta saada lapsia.
Ihmeitä ei tapahdu niille, joilla ei pitäisi olla mitään vikaa. Ihmeitä ei tapahdu selittämättömästi lapsettomille.
Selittämätön lapsettomuus on se ihme, joka elämäämme on annettu. Siitä meidän pitäisi osata nauttia - niinkuin ihmiset, jotka eivät ole suunnitelleet saada lasta nauttivat lapsistaan.
Lapsettomuus on minun ihme- en vain osaa olla siitä onnellinen.
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Pimeys
Lapsettomuus.
Sammunut tai sammutettu toivo, sama lopputulos. Vain pimeyttä näkyvissä.
Elämäni tarkoitus, kaiken yhteen sitova , eteenpäinvievä voima ja unelmien täyttymys; mahdollisuus omaan perheeseen lipuu hetki hetkeltä kauemmaksi - ulottumattomiin.
Jäljellä on vielä oljenkorsia, lapsettomuushoitoja, mutta miten ne voivat auttaa, jos on oman uskonsa, kaiken toivon ja taistelutahtonsa menettänyt?
Mitä hyötyä on yrittää, kun viha ja katkeruus ovat huuhdelleet mielen ja jättäneet kaiken kauniin ja hyvän tilalle pelkkää pimeyttä?
Pelkkää toivottomuutta, surua, katkeruutta...
Onko tästä mahdollista enää nousta?
Sammunut tai sammutettu toivo, sama lopputulos. Vain pimeyttä näkyvissä.
Elämäni tarkoitus, kaiken yhteen sitova , eteenpäinvievä voima ja unelmien täyttymys; mahdollisuus omaan perheeseen lipuu hetki hetkeltä kauemmaksi - ulottumattomiin.
Jäljellä on vielä oljenkorsia, lapsettomuushoitoja, mutta miten ne voivat auttaa, jos on oman uskonsa, kaiken toivon ja taistelutahtonsa menettänyt?
Mitä hyötyä on yrittää, kun viha ja katkeruus ovat huuhdelleet mielen ja jättäneet kaiken kauniin ja hyvän tilalle pelkkää pimeyttä?
Pelkkää toivottomuutta, surua, katkeruutta...
Onko tästä mahdollista enää nousta?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)