Haluan elämäni takaisin!

Lapsettomuus pilasi elämäni.

Mietin tänään autolla ajellessa elämääni ennen lapsettomuutta. Se oli hienoa aikaa.
Nuorempana oli tietysti paljon kaikkia muita huolia ja murheita eikä pienimpänä ollenkaan se, että mistä löytää sopiva isäehdokas.

Ennen lapsettomuutta kuvittelin, että saisin lapsen silloin kun haluaisin. Ainakin kohtuullisen ajan päästä siitä kun alkaisin haluamaan lasta.
Ajattelin, että se saattaisi kestää parikin kuukautta, mutta olin kuitenkin hyvin varma raskauden alkavan ensiyrittämällä.

En muistanut ennen kuin pari vuotta sitten, että minulta alkoivat kuukautiset jäämään välistä jo noin 20-vuotiaana. Kerran - pari vuodessa yksi kierto venähti 60 päivän mittaiseksi.
Kaverit vakuuttelivat, että se on normaalia. Menkat vaan saattavat joskus jäädä tulematta. En uhrannut asialle sen enempää ajatuksiani. Pitkät kierrot sillointällöin ovat normaalia...

Noh,  entäs sitten.
Tapasin mieheni. Molemmat olimme siinä vaiheessa elämää, että lapsen tuleminen olisi oikein suotavaa. Valmistuin koulusta, miehellä oli talo, molemmilla oli töitä ja tilanne aivan hyvä. Ikääkään ei ollut vielä kummallakaan liikaa. Mies oli alle 30v - minä 23-vuotias. Ei siinä vaiheessa pitäisi vielä olla mitään ongelmia raskautua???

Ennen kuin aloimme yrittämään raskautta söin 6 kuukautta pillereitä. Tämän 6kk aikana valmistelimme yhteenmuuttoa, joka minun osalta tarkoitti muuttoa toiselle puolelle suomea.
Tein lopputyön valmiiksi, irtisanoin itseni vakituisesta työstä ja lähdin kohti uusia haasteita ja uutta elämää. Pillerit jäivät ja yritys alkoi.

Elämäni muuttui peruuttamattomasti keväällä 2006.
Annoin itselleni luvan toivoa lasta - päästin helvetin valloilleen.

Lapsettomuustaivalta kulkiessani olen tehnyt mielenkiintoisia havaintoja.
Olen havainnut että siinä vaiheessa kun huomaa jotain "uutta" (esim. kaikki eivät tule raskaaksi vuoden sisään), silloin voi hyvin suurella varmuudella sanoa niin käyvän itsellekin.
Alussa olin varma- siis VARMA- aivan täysin vakuuttunut siitä, että vuoden sisään raskaudun.
Olin varma, että kun vaan jaksaa odottaa, niin raskaus alkaa.
Oikeasti- vaihtoehtona ei ollut se, etteikö se raskaus alkaisi.

- Kunnes eräänä päivänä syvennyin hieman tarkemmin jossain foorumilla jonkun yli vuoden toivoneen nimimerkin juttuihin ja todella tajusin,  että näin voi käydä kenelle tahansa.
... Mutta ei se mitään. Ei haittaa, sillä sitten ne prosentit alkavat kasvamaan. Sitten se on lähes varmaa, että raskaus alkaa pian- eikö niin?
Lääkärissä tietysti piti käydä ja kävinkin, mutta koska lääkärit olivat vakuuttuneita, ettei niin nuorella (23-24v) voi olla mitään lapsettomuusongelmia, niin aina vaan lähetettiin kotiin odottamaan (vaikken edes ovuloinut!!!!!)

Vuodet kuluivat ensin tutkimuksissa naistentautien polilla. Tutkittiin vähän spermaa ja ultrailtiin ja ei muuta kuin resepti kourassa kotiin.
Todettiin clomifenin ohentavan limakalvoa - mutta ei se mitään. Kotiin vaan Clomien kanssa.
Gynekologini oli äärettömän vastenmielinen mies, joka sai minut voimaan pahoin käyntien jälkeen. Kävin kuitenkin tunnollisesti joka kerta kun vaan sain ajan.
Jälkeenpäin kuulin, että moni on kieltäytynyt käymästä tällä lääkärillä...(ilmankos niitä aikoja sitten hänelle oli useammin vapaana).

Olin todella huojentunut, kun lopulta pääsin lapsettomuuspolin asiakkaaksi ja pois tämän lääkärin vastaanotolta.

...
Taisin nyt eksyä aiheesta?
Havainnoista piti kirjoittaa..
Minulle ei ensimmäiseen kolmeen vuoteen tullut mieleenikään, että minun tarvitsisi millään tavalla tutustua aiheeseen IVF/ICSI.
Inseminaatio käsitteenä vielä oli jollain tapaa hyväksyttävä.
Inseminaatio oli minun tapauksessani ihan 100% varma keino raskautua.
En voinut kuvitella, että se ei toimisi. Pakkohan se olisi toimia, miksi muuten hoitoja tehtäisiin?
Aina pystyi lohduttamaan itseään sillä, että jos lasta ei tule luomusti, sen saa sitten lapsettomuushoidoilla.

Kun eka inssi lähestyi tutustuin aiheeseen netissä. Silloin tajusin, että inssi voi- ei pelkästään epäonnistua vaan erittäin suurella todennäköisyydellä epäonnistuu joka kerta. Jo ennen ensimmäistä inseminaatiota olin täysin menettänyt uskoni kyseiseen toimenpiteeseen.

Vaikka inssit olivat ajankohtaisia, en kokenut, että minun pitäisi tutustua IVF-hoitoihin. En vain osannut kuvitella, että minä olisin se ihminen, joka sellaisiin hoitoihin menisi.  Ne jutut tapahtuu muille.
IVF-jonoon hypättyämme lopulta sitten uskaltauduin lukemaan aiheesta - eikä aikaakaan, kun tajusin, että kuinka suurella todennäköisyydellä ne hoidot epäonnistuvat. Olin aina luullut, että lapsettomuushoidot ovat noin 99% varma tapa saada lapsi ja vain yhdellä sadasta se epäonnistuu (mut siis siinä tapauksessa tässä ihmisessä on jotain rakenteellista vikaa tai muuta sellaista, mitä minulla ei ole)
Se oli suuri järkytys tajuta, että lapsettomuushoidoillakaan ei voi varmasti saada lasta.

Minä en usko hetkeäkään, että hoidot onnistuvat minun kohdallani. Miksi sitten olen lähdössä niihin?
Vaikka en usko, silti varmaan toivon niiden onnistuvan.

...

Palatakseni kuitenkin siihen lapsettomuuteen, joka pilasi elämäni.
Niin kauan kun haluan lasta - niin kauan olen vihainen, katkera, ilkeä, kateellinen, pahansuopa ihminen.
Niin paljon kuin haluaisin lapsen mieheni kanssa olen silti päässyt siihen pisteeseen, että en tiedä jaksanko tai haluanko enää toivoa.

Haluan elämäni takaisin!
Haluan takaisin sinne, missä voin iloita oikeasti muiden lapsista. Haluan taikaisin sinne, jossa olen tuttavapiirin suosituin lapsenvahti ja lastenhoitaja, jota joka ainoa lapsi päätyy palvomaan.
Haluan takaisin aikaan, kun voin olla samassa tilassa lapsellisten ihmisten kanssa tuntematta itseäni ulkopuoliseksi.
Lapselliset ihmiset eivät ole olleet ongelma - ennen kuin minusta tuli lapseton.

Nyt tunnen vain pelkkää ulkopuolisuutta- mihinkään kuulumattomuutta ja helvetinmoista kateutta ja sitä vihaa.

Haluan elämäni takaisin.
Haluan päästä tilanteeseen, jossa omasta tahdostani olen.

Olen todella vakavasti harkinnut myös vapaaehtoista lapsettomuutta.
Ongelmana on vain se, että se saattaa maksaa avioliittoni.

...

Luojan KIITOS tulevasta talvesta! Ainakin yksi helpotus on tulossa- paksut takit, jotka peittävät vauvamahat.

Ohi on.

Ovulaatio on ohi.
On myönnettävä, että täysillä yritettiin.
Tälläistä ei ole tapahtunut pitkään aikaan.
Vaikka realiteetit ovat hyvin tiedossa, niin suuri pettymys on tulossa parin viikon sisään.Sitä vaan en saa tuota päätä sammutettua ovulaation jälkeisten päivien ajaksi, vaikka kuinka yrittäisi.

Kesällä tapasin erään lapsettomuushoidoilla onnistuneen henkilön. Hänellä ensinnäkin oli selkeä syy siihen, miksi homma ei onnistunut, sillä hänellä munanjohtimet olivat tukossa.
He onnistuivat neljännellä ja viimeisellä yrittämällä.

Hän oli sitä mieltä, että ensimmäiset hoitoyritykset ovat enemmänkin sitä varten, että herätellään tuota omaa kroppaa toimimaan.  Minulla esimerkiksi toisella yrittämällä surautettiin hyperiin nuo munasarjat.
Noh, tästä sitten seurauksena mieleeni on jäänyt se kropan herättely-asia.

Sen sijaan, että minulla olisi kroppa alkanut paremmin toimimaan hoidon jälkeen - se lopetti toimintansa kunnes aloitin lääkkeet (Terolut) jolla kierto alkoi. Homma jatkui clomifenillä, jolla nyt sitten oviskin saatiin tulemaan. Ilman lääkkeitä varmaan odottaisin kierron alkua edelleen.

Kuitenkin, kesäiset sanat siitä, kuinka kroppaa herätellään hoidoilla on saanut minut ajattelemaan - jos sittenkin?
Jos sittenkin jotain on tapahtunut hormoneista, hyperistä ja toimenpiteistä johtuen.
Jos sittenkin jokin, joka on ollut vinksallaan on loksahtanut kohdalleen.

Tämä on ensimmäinen ovulaatio sitten viime kevään ja täytyy sanoa, että odotuksia on noussut.
Ärsyttävää.
Vuoto alkaa ilmeisesti viikolla 42 ja samalla sitten polkaistaan käyntiin uusi hoitokierros. En ole yhtään innostunut nenäsumuttelun aloittamisesta. Se tarkoittaa sitä, että puhelin täytyy pitää piippaamassa vähän väliä muistutuksena sumuttelusta. Lisäksi lääkettä pitää muistaa kantaa jatkuvasti mukana ja suunnitella aikataulunsa niin, että pääsee sumuttelemaan.
Mut tämä on tilanne ja tilanteen mukaan mennään.

Ovulaatio ja konstit

Ovulaatio on juuri käsillä. Jee.
Muuten hieno juttu, mutta tässä taloudessa sillä ei tehdä yhtään mitään. Ovulaatiosta ei ole muuta apua kuin se, että tietää menkkojen tulevan joskus lähitulevaisuudessa.
Luteaalivaihe minulla on alle 2 viikkoa. Noin 10-13 päivää.
Pitkään aikaan ei ole tarvinnut miettiä luteaalivaiheita tai muita, joten en yhtään muista sen pituutta.

Mietin tuossa eräänä päivänä, että voisin tehdä postauksen käytetyistä konsteista.

Mitä minä (ja me) olen tehnyt parantaakseni mahdollisuuksia tulla raskaaksi?

Ihan ensimmäinen juttu, jota yritimme oli harrastaa lempimistä - Paljon.
eli... aloitetaan siitä:

1. Lempi - aina kuin vain huvitti (ja alussa monta kertaa päivässä...:D Nyt väsyttää pelkkä ajatus kun kerta viikossakin tuntuu runsaalta :P )

2. Vitamiinit- muutaman kuukauden jälkeen (kun niitä menkkoja ei tullut) eksyin nettiin ihmettelemään olenko raskaana (ihan kuin joku netissä sen tietäisi). Samalla löysin tiedon, että FOOLIHAPPOA pitää syödä.
Noh, nyt sitä on sitten vedetty monta vuotta ja yliannosta. Samoin kun muitakin vitamiineja. Vaihtelen eri vitamiinien kesken. Välillä syön runsaammin, välillä vähän vähemmän. Mut yleensä ottaen kokoajan menee jotain.

3. Jalat ylös seksin jälkeen ja tyyny takapuolen alle.

4. Greippimehu - toiset sanoo, että huomaavat eron. Minä en huomannut ja lopetin juomisen hammaskiilteen menetyksen pelossa. Greippimehu kyllä on tosi hyvää !

5. Ovulaatiotestaus- ensin tikuilla. Yhteen kiertoon saattoi palaa 20-30 tikkua eikä ovulaatiota löytynyt. Joka tapauksessa olen käyttänyt satoja ovistestejä tässä urani aikana saaden muutamia vahvempia viivoja.
Ovulaation bongaaminen ja täsmälempiminen ei ole tuottanut tulosta vaikka siihen on yhdistetty tyyny ahterin alla, vitamiinit, kuntoilu ja mielikuvaharjoitukset (jotka sitten esittelen kohdassa 6.)

6. Mielikuvaharjoitukset- jostain luin henkilöstä, joka oli seksin jälkeen kuvitellut mielessään kuinka siittiö ja munasolu kohtaavat elimistössä. Hän tuli siitä kierrosta raskaaksi.
Tästä on nyt aikaa noin 4-5 vuotta eikä minun mielikuvaharjoitukset ole tuottaneet tulosta. Mielikuvittelen kuitenkin lähes joka kerta tuon maagisen tapahtuman (siis jos sattuu lempeä olemaan ilmassa- siis makkarissa- oviksen tienoilla)

7. Miehen vitamiinit- ei tietystikään riitä, että yksin tekisin olosuhteet siittiöiden ja munasolujen kohtaamiselle mukavaksi, pitäähän siittiöidenkin tulla suotuisasta ympäristöstä ja hyvillä mielin... Ei missään happamassa liemessä keitettyinä..
Mies siis vitamiinikuurille- joka jatkuu edelleen.

8. Fertility friend - ja muut netin apuohjelmat. Tutustuttuani englanninkieliseen fertility friend-palveluun liityin tietysti täysillä mukaan. Lisäksi sitten liityin toiseenkin Yourdays - palveluun. Fertility Friendin innoittamana aloitin aamulämpömittauksen ja seurasin tilannetta kalenterin avulla. Yourdays- kalenterin käytöstä en niinkään muista, mutta ehkä se oli helpompi eikä vaatinut aamulämpöjä.

Tuossapa noita. Tietty kaikkea on koitettu ristiin. On haettu vinkkejä netistä, on etsitty kokemuksia. On tiirailtu raskaustestejä ja epäilty omia silmiä... mitä ne näkee? - näkeekö mitään?
Noh, koskaan ei ole raskaustestiin tullut viivaa... paitsi kerran.
Meinasin pyörtyä. Testiin tuli selvä viiva. Aivan selvä. Sen näki ilman mitään tiirailuja. Olin aivan sekaisin onnesta. Yritin soittaa ystävälle, joka ei vastannut. Itkin yksin käsittämättä, miten se voi olla mahdollista kolmen vuoden (tai jotain sinnepäin) yrittämisen jälkeen ja juuri inseminaation jälkeen (inssistä aikaa kaksi- kolme päivää).

Sitten mieleeni tuli, että sain jonkin piikin siellä sairaalassa. Lääkkeen nimi oli Pregnyl.
Nopean googlauksen jälkeen tajusin, että pistetty lääke (raskaushormoni) näkyi testissä plussana. Se tunne oli sanoinkuvaamaton, kun käsitin asian tilan.
Menkat sitten alkoivat jonkin ajan päästä.

Jälkeenpäin mietin, että onneksi ystävä ei vastannut. Olisi ollut kamalaa soittaa sitten perään ja kertoa, että plussa tulikin lääkkeestä.
Muistan kuitenkin sen tunteen kun plussa piirtyi testiin - se oli mieletön.