Ohi on.

Ovulaatio on ohi.
On myönnettävä, että täysillä yritettiin.
Tälläistä ei ole tapahtunut pitkään aikaan.
Vaikka realiteetit ovat hyvin tiedossa, niin suuri pettymys on tulossa parin viikon sisään.Sitä vaan en saa tuota päätä sammutettua ovulaation jälkeisten päivien ajaksi, vaikka kuinka yrittäisi.

Kesällä tapasin erään lapsettomuushoidoilla onnistuneen henkilön. Hänellä ensinnäkin oli selkeä syy siihen, miksi homma ei onnistunut, sillä hänellä munanjohtimet olivat tukossa.
He onnistuivat neljännellä ja viimeisellä yrittämällä.

Hän oli sitä mieltä, että ensimmäiset hoitoyritykset ovat enemmänkin sitä varten, että herätellään tuota omaa kroppaa toimimaan.  Minulla esimerkiksi toisella yrittämällä surautettiin hyperiin nuo munasarjat.
Noh, tästä sitten seurauksena mieleeni on jäänyt se kropan herättely-asia.

Sen sijaan, että minulla olisi kroppa alkanut paremmin toimimaan hoidon jälkeen - se lopetti toimintansa kunnes aloitin lääkkeet (Terolut) jolla kierto alkoi. Homma jatkui clomifenillä, jolla nyt sitten oviskin saatiin tulemaan. Ilman lääkkeitä varmaan odottaisin kierron alkua edelleen.

Kuitenkin, kesäiset sanat siitä, kuinka kroppaa herätellään hoidoilla on saanut minut ajattelemaan - jos sittenkin?
Jos sittenkin jotain on tapahtunut hormoneista, hyperistä ja toimenpiteistä johtuen.
Jos sittenkin jokin, joka on ollut vinksallaan on loksahtanut kohdalleen.

Tämä on ensimmäinen ovulaatio sitten viime kevään ja täytyy sanoa, että odotuksia on noussut.
Ärsyttävää.
Vuoto alkaa ilmeisesti viikolla 42 ja samalla sitten polkaistaan käyntiin uusi hoitokierros. En ole yhtään innostunut nenäsumuttelun aloittamisesta. Se tarkoittaa sitä, että puhelin täytyy pitää piippaamassa vähän väliä muistutuksena sumuttelusta. Lisäksi lääkettä pitää muistaa kantaa jatkuvasti mukana ja suunnitella aikataulunsa niin, että pääsee sumuttelemaan.
Mut tämä on tilanne ja tilanteen mukaan mennään.