Vuosi uusi 2012

Kohta on viikko eletty uutta vuotta.
Tämä vuosi toivottavasti on sitten pikkusen parempi kuin edellinen, joka ei oikein mitään muuta tuonut kuin epäonnistumista ja vastoinkäymisiä.


Facebook ja lapsettomuus

Facebookista on paljon puhuttu lapsettomuusblogeissa ja toisinaan olen jopa ihmetellyt asiaa. Siis sitä, että miten ihmisten tuttavapiireissä on niin paljon niitä vauva-arki lässyn lää ja mussun muu- sydänsydän päivittäjiä. Minun tuttavapiirissä niitä ei ole ollut.
...
Kunnes koitti marraskuu.
En tiennyt erään lapsuudenystävän edes olevan raskaana, kunnes seinältä löytyi päivitys siitä, kuinka 2 viikkoisen vauvan kanssa arki on pelkkää onnea ja autuutta ja valvominenkin pelkästään kivaa... jne.
...
Tämä ystävä piilotettiin seinältä pois.

Tänään tuli vastaan seuraava. En edes tiennyt hänen olevan raskaana...
Ja niin sieltä sitten vauvauutisia kerrottiin.
...
Piiloon meni.

Kylläpä voi pienestä mennä ihmisen päivä pilalle , etenkin jos on lapsettomuudesta kärsivä.

Olen kyllä iloinen heidän puolestaan. Mielummin vauvoja kuin lapsettomuutta.


Haaveita ja suunnitelmia

Minulla on haaveita ja suunnitelmia tälle vuodelle.
Edessä on vielä yksi lapsettomuushoito, jota odoteetaan nyt sitten kuin kuuta nousevaa. Tai ei ehkä sittenkään...
Yritän unohtaa koko jutun.

Toisaalta se hoito on jonkinlaisena "jakajana" tälle vuodelle. Elämä ennen hoitoa ja elämä hoidon jälkeen.

Tutustuin vähän aikaa sitten vapaaehtoistyöhön ja olen siitä yrittänyt etsiä tietoa.
Olen lukenut joitain vapaaehtoistyöntekijöiden blogeja ja olen yrittänyt tutkailla mahdollisuuksia lähteä tekemään vapaaehtoistyötä.

Minusta tuntuu, että tarvitsisin tauon työstä ja elämästä.
Ajattelin, että säästäisin ensikesän lomia sitä varten, että ensi talvena lähtisin ehkä 2kk mittaiselle reissulle vapaaehtoistyöhön jonnekin.
En vielä yhtään tiedä minne ja mitä siellä tekisin, mutta tiedän haluavani tehdä jotain hyvää.

Reissun pystyisin toteuttamaan sillä, että tosiaan säästäisin kesälomani ja talvilomani ja ehkä pitäisin palkatonta vapaata sitten muutaman viikon tarvittaessa. Silloin taloudellisia tappioita ei tulisi niin paljoa.

Miehen kanssa puhuin asiasta jo alustavasti ja hänen mielestään ajatus oli hyvä. Hän oli sitä mieltä, että pystymme kyllä järjestämään olosuhteet sellaisiksi, että pystyn lähtemään.
Ennen lähtöä täytyisi varmistaa, että mies pärjäisi täällä kotona kaiken kanssa. Tällä hetkellä taloutta pitää pystyssä kaksi työssäkäyvää. Jos minä lähtisin, silloin vastuu jäisi miehelle.

Etenkin talvisaikaan meillä riittää paljon tekemistä. Taloa lämmitetään sähköllä ja puulla, lumet kolataan lumikolalla ja siihen päälle sitten kaikki normaalit koirien ja kodin hoitoon liittyvät työt. Niin ja tietysti työ.

Jos lähtisin vapaaehtoistyöhön talvella, niin silloin miehellä olisi täällä paljon enemmän huolehdittavaa ja lisäksi sitten paljon enemmän maksettavaa, kun on kulutuksen mukaiset sähkölaskut ja kaikki normaalit kulut tietysti.
Sitten lisäksi pitäisi tietysti vaimolle siellä jossain ulkomailla riittää rahaa tarpeen mukaan.

Ennen lähtöä täytyisi siis päästä siihen tilanteeseen, että rahaa on säästetty tarpeeksi kattamaan kaikki normaalit menot ja sitten vielä minulle rahaa ulkomaille.
Minun poistuminen ruokakunnasta ei vähennä oikeastaan mitään muita kuluja, kuin että toisen auton voi laittaa seisontaan poissaoloajaksi.


Säästäminen

Lapsettomuushoitojen ohessa säästäminen tuntuu toisinaan hankalalta, sillä kuluja tuntuu kertyvän.
Onnekseni kuulin tuossa, että matkakorvauksia voi hakea. Harmikseni en ollut sitä tiennyt ja monen vuoden kulkemiset on jäänyt hakematta.
Nyt yritän saada takautuvasti vuoden ajalta matkakulut maksuun KELAsta ( jos joskus ehdin sinne KELAan asti).

No, mutta siis se säästäminen.
Lopetin tupakanpolton tuossa 2kk sitten. Se on hyvä tapa säästää rahaa. Ongelma on vaan siinä, että se raha pitäisi laittaa jonnekin sivuun tai muuten se tulee kyllä käytettyä.
Yritän joka kuukausi laittaa sivuun niin paljon kun vaan pystyn.
Tällä hetkellä on taas sellainen tilanne, että raha-asiat odottavat selvittelijäänsä.
Viimeksi kävin raha-asiat (tulevat tulot ja menot) läpi 2v sitten, joten taas olisi läpikäynti tarpeen..

Mut eiköhän se tästä...

Odotellessa aikaa lapsettomuushoidon jälkeen...

Voimia

Viimeisin pettymys kolahti kovaa. Jotenkin sitä kuitenkin sitten sai kerättyä itsensä ja pääsi eteenpäin.
Lääkärin soittaessa nollatuloksesta ja ehdottaessa seuraavaa hoitoa ajattelin, että tottakai se viimeinen hoito tehdään.
Hyvin pian puhelun jälkeen kuitenkin tulin toisiin ajatuksiin.  En silti soittanut sairaalaan vaan annoin asian olla ja hautua.
Olen päättänyt antaa ajan vain kulua ja ehkä se viimeinen hoitokin sieltä tulee.

Oikeasti se hoidon odottaminen on ehkä kaikkein raskainta tässä. Viimeinen hoito.
Se tuntuu niin pahalta ja hyvältä.
Minä oikeastaan haluan vetää sen rajan siihen seuraavaan hoitoon. En halua lähteä yksityiselle hoitoihin.
Mieli saattaa tietysti vielä muuttua, mutta tällä hetkellä päätös kyllä tuntuu aika selvältä.

Voimia olen saanut siitä ajatuksesta, että tämän tien pää jo häämöttää.
Sen jälkeen olen vapaa valitsemaan itse. Sen jälkeen lapsettomuus ei enää ole ongelma.
Se on sitten enää ominaisuus...


Aika hoidon jälkeen

Eniten odotan hoidon päättymistä ja sitä, että pääsen suunnittelemaan tulevaa. Minusta tuntuu, että se oikea ratkaisu on lähteä maailmalle.
Auttamaan pystyy kotimaassakin, mutta minusta tuntuu, että se ei "riitä". Tarvitsen perspektiiviä tähän maailmaan ja elämään, jotta pystyn laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen.
Liian monta vuotta se haave vauvasta on ollut suurin toive.

Uskon, että jonain päivänä vauvauutiset ja muiden perheet eivät enää aiheuta kuin ehkä pienen nipistyksen. Joskus vielä pääsen tästä yli.

Ai niin,
Kaija Koon uutta biisiä olen kuunnellut paljon ja se on antanut myös paljon voimia tähän päivään ja tulevaan

Punktio

Punktio on takana.
6 follia kerättiin, 6 solua löytyi!!
Nyt niiden enää täytyy hedelmöittyä, että päästään seuraavaan vaiheeseen!

Huomiseen siis piinaillaan...
Viimeksi kaikki romahti tiistaina, kun lääkäri soitti, ettei yksikään hedelmöittynyt.

Jatkan ehkä myöhemmin, nyt en jaksa.

Ennen punktiota :)

Jipii! Punktioon mennään!
Olen niin huojentunut, sillä pelkäsin kovasti, että stimulaatio on mennyt pieleen.

Vasen puoli ei ollut stimuloitunut kunnolla vaan se oli ihan jäänyt jälkeen. Sieltä oli yksi lähtenyt mukaan.
Oikealla puolella oli sitten neljä isompaa, jotka päästään punktioimaan.
Määrä ei ole kovin suuri, mutta toivottavasti laatu sitten sitäkin parempi.

Lääkäri myös ´ehdottomasti suositteli´ kahden alkion siirtoa, mikäli kaksi alkiota saadaan. Kaksosraskaus ei tietenkään ole toivottu, mutta kahden alkion siirtäminen parantaa mahdollisuuksia kuitenkin hieman. Isommalla todennäköisyydellä edes toinen alkioista tarraa kiinni.

Nyt ei enää tarvitsisi kuin päästä siihen siirtovaiheeseen. Tässä on vielä NIIIN monta mutkaa matkalla.

Mut nyt siis hyvällä mielellä, sillä punktioon näyttää tie vievän :)

Viime ajat

Viime aikoina olen pysytellyt tietoisesti poissa blogimaailmasta, joka alkoi vastoin uskomuksiani  ahdistamaan. Blogin kirjoittaminen on ollut minulle suunnattoman suuri apu matkan aikana, mutta valitettavasti jossain vaiheessa se tuntui muuttuneen vain taakaksi.

Olen elänyt nyt useita kuukausia kovan henkisen rasituksen alaisena. Rasitus on tullut työn mukana, kotona tapahtuvien muutosten myötä, lapsettomuushoitojen muodossa ja ehkä myös jonkinlaisen ikäkriisin matkassa.

Viimeisten kuukausien, oikeastaan koko tämän vuoden aikana olen paljon kyseenalaistanut kaikkia asioita elämässäni. Olen ollut aivan täynnä kaikkea, etenkin lapsettomuutta.
Tällä hetkellä koko lapsettomuus on aivan taka-alalla elämässäni.

Juuri nyt elämääni varjostaa jonkinlainen työuupumus, väsymys, voimien loppuminen ja näistä seurannut ahdistus. Ahdistus on vienyt minut takaisin vanhoihin tapoihini- ahmimaan suruun ja ahdistukseen. Syöminen on karannut käsistä ja samalla paino on lähtenyt hurjaan nousuun.

Tänään on ensimmäinen päivä, kun minusta tuntuu pitkään aikaan, että pystyisin jotenkin saamaan elämäni takaisin hallintaan.
Tänään on ensimmäinen päivä, kun olen itse ahdistuksen yläpuolella hillitsemässä. Tänään on ensimmäinen päivä pitkään aikaan, että kykenin edes avaamaan blogini ja lukemaan kirjoitettuja juttuja tai harkitsemaan blogiin kirjoittamista.

Viimeviikolla kävin juttelemassa tilanteesta terveydenhoitajan kanssa, joka oli hyvin huolissaan minun jaksamisesta. Olin hänen kanssaan yhteydessä myös joku kuukausi aiemmin ja jo silloin hän oli sitä mieltä, että tilanteeseeni pitäisi saada jokin ratkaisu.
Tilanne on paranemaan päin ja suurin paniikki on tällä hetkellä ohitse - oikeasti.
Jostain syystä kuitenkaan elimistöni ei suostu sitä ymmärtämään, siis sitä, että se paniikki on jo ohi. Jostain syystä olen kuin hälytystilassa kokoajan.
Ahdistuksesta seurannut ahmiminen, joka on johtanut painon nousuun on aiheuttanut lisää ahdistusta ja sitä kautta lisää ahmimista.
Pääasiassa työstä tullut ahdistus, kiire ja riittämättömyyden tunteet ovat saaneet mieleni kovasti vääristymään. Nyt kun työpaikalla eletään suvantovaihetta, nyt minun pitäisi pystyä ottamaan kuukausia roikkuneita töitä kiinni ja saamaan asiat ajantasalle. Sen sijaan minä olen menettänyt toimintakykyni enkä meinaa saada pienintäkään asiaa hoidettua.

Kaupassa käynti on aiheuttanut jo niin suuren dilemman, kun en vain ole pystynyt ajattelemaan, mitä sieltä pitäisi ostaa.

En ole koskaan kokenut mitään tälläistä. En ole koskaan voinut edes arvata, kuinka kovasti aivot voivat ylikuormittua, enkä olisi ikinä uskonut, että pienimmänkin asian hoitaminen voisi vaatia niin paljon voimavaroja.

Hoidot

Hoidot ovat siis tällä hetkellä käynnissä ja jos kaikki menee hyvin, niin laskelmieni mukaan 24.12 olisi kulunut 10 alkionsiirrosta (jos siirtoon päästään).
Jouluaattona voisi jo testata, mutta se luultavasti ei ole miltään kannalta järkevää tehdä silloin. Ei ainakaan tuon henkisen puolen kannalta. Jouluna pitäisi täysin unohtaa koko lapsettomuusasia.

Ensimmäistä kertaa koko lapsettomuushistoriassa minulla on jostain kumman syystä sellainen tunne, että tämä hoito voisi onnistua. Se on ihan käsittämätöntä, että mieleni on jotenkin muuttunut. Tähän asti olen ollut hyvin pessimistinen tämän asian kanssa ja nyt jotenkin minut on vallannut sellainen rauha ja tunne siitä, että asiat järjestyvät.
Toisaalta, asiat voivat järjestyä niin monella tapaa. Kuitenkin ajatus on hyvin positiivinen.

Polikäynnillä lääkäri totesi tilanteen olevan hyvä ja antoi luvan aloittaa piikitykset. Olen nyt piikittänyt muutaman päivän. Ensiviikolla on seuraava aika ja lääkkeen määrä tarkistetaan. Saa nähdä mikä tilanne on sitten.

Mielialat ovat siis vaihdelleet suuntaan ja toiseen. Tällä hetkellä elämä näyttää valoisalta, vaikka edelliset kaksi viikkoa se on näyttänyt synkimmältä pitkään aikaan.
Ehkä osasyyllinen on hormonilääkitys, joka on ainakin kroppani saanut sekoamaan.

Tästä lähdetään eteenpäin ja ehkäpä tätä matkaa pääsee seuraamaan myös täällä blogissa.