Hymyilemisen mestari...

Tarinan aloittaminen alusta on aika työlästä. Miten kertoa vuosien tarina nopeasti, siististi ja niin, että joku sen viitsisi lukea.
Matkaan mahtuu paljon kaikenlaisia asioita, jotka ovat hyvinkin merkityksettömiä, mutta silti mieleni tekee ne mainita.

Haluaisin kertoa asioista, jotka ovat tuntuneet pahalta. Asioista, jotka kerrottuna saavat minut kuulostamaan kamalalta ihmiseltä.

Ehkä sittenkin on parempi jättää vain takamus menneeseen ja siirtyä eteenpäin?

Mennyt on mennyttä - menneet murheet ovat menneitä. Niitä on turha murehtia nyt, sillä nurkan takana odottaa uudet murheet murehtijaansa.

Seuraava murhe odottelee jouluna. Seuraava lapsettomuushoito (IVF/icsi) tehdään kaksi viikkoa ennen joulua. Kuka tahansa voi päätellä mikä on tulos.
Kuka tahansa voi päätellä, että niin varmalta kuin se joulun ihme helposti tuntuukin, niin sitä ei tule.
Tulee punainen joulu.

Hienoa. Lopputulos on varmasti oikein onnellinen, kun asenne tässä vaiheessa on tämä. Jos asenne ratkaisisi, niin tätä viikkotehtävää en voittaisi. (BB-viittaus, mainio eikös ? hehheh)

Olen melko vakuuttunut, että viimeisen vuoden ajan lapsettomuuteni on johtunut siitä, etten ole lainkaan uskonut raskautumisen olevan mahdollista.
Sitä ennen luultavasti toivoin ja stressasin liikaa.
Sitä ennen en huolehtinut itsestäni kunnolla.
Sitä ennen tein jotain muuta itselleni, että en voinut tulla raskaaksi.

Käytännössä olen siis joko omilla teoillani/tekemättä jättämisillä tai ajatuksillani aiheuttanut lapsettomuuden - ainakin mikäli ulkopuolisia on asiassa uskominen.
Lapsettomuudesta tietävät ystävänikin epäilevät tasaisin väliajoin, että mielialani ja ajatukseni estävät minua raskautumasta.
KIITOOS.

No nyt kun syy on selvitetty niin voidaan siirtyä niihin toissijaisiin lapsettomuuden aiheuttajiin, joita aiemmassa postauksessa vähän sivusin. Kärsin siis PCO:sta enkä ovuloi eikä minulla ole kuukautisia kuin joskus harvoin.
Clomifenin avulla ovuloin ja kierrot pysyvät kohtalaisina, en silti tule raskaaksi niiden avulla (tai edes harrastamalla seksiä miehen kanssa).
PCO ei välttämättä aina tarkoita ylipainoa, mutta minun tapauksessani se tarkoittaa. Ja harmittavan hankalasti karistettavaa ylipainoa. Olen hieman saanut painoa pois tässä vuosien varrella, mutta taas kerran painon kanssa olen noususuhdanteessa. Ärsyttävää.

Mielialat ovat matalalla eikä säännöllisen elämän syrjästä tunnu saavan kiinni.
Jaaaa selityksiähän riittää. En viitsi niitä edes alkaa tähän kirjoittamaan. Niitä kuitenkin on ihan omiksi tarpeiksi.

Ja mitä vielä?

Mikäli tänne joku sattuu eksymään lukemaan, niin hieno juttu. Pääasiassa taidan kuitenkin kirjoittaa itselleni. Pitkään mietin jopa kirjoittamista yksin, hiljaisuudessa. Mutta... ehkä sittenkin se kommentti silloin, toinen tällöin, - ehkä se sittenkin olisi kiva juttu.

Siis tervetuloa sinä, joka tätä luet. Edessä ei ole helppo matka, mutta matka kuitenkin. Määränpää ei ole vielä tiedossa, mutta se selvinnee kuitenkin seuraavan vuoden sisään. Kaksi hoitoa on jäljellä toinen jouluna, toinen sitten juhannuksena. Juhannuksena on totuuden hetki edessä - kumpi tie valitaan, jos suuntaa ei ole siihen mennessä jonkun korkeamman tahon puolelta osoitettu?

Siihen asti luvassa pelkkää epätietoisuutta, tuskailua ja mahdollisesti joskus jotain ilonaiheitakin-  ainakin toivottavasti.